Terry Pratchett & Stephen Baxter: Pitkä Maa

Kahden kirjailijan ensimmäisen yhteisteoksen lukeminen on aina yhtä jännittävää: askel tuntemattomaan eikä määränpäästä tietoakaan. Matkalle kannattaa kuitenkin lähteä, kun oppaana on Terry Pratchett kumppaneineen; Pratchettin ja Neil Gaimanin Hyviä enteitä (Good Omens) on yksi suosikeistani. Nyt fantasiaan sekoitetaan kuitenkin scifiä.

"Stepperin alta oli löydetty paperilappu, johon oli kirjoitettu samalla tussilla ja samalla käsialalla: KOKEILE MINUA. Todella Liisa Ihmemaassa -tyylistä. Linsayn viimeiset sanat."

Vuonna 2015 tämän päivämäärän Maa kokee Askelpäivän, kiitos Willis Linsayn kehittämän stepperin, laitteen, joka käyttää virtalähteenään perunaa. Stepperin avulla suurin osa ihmisistä pääsee askeltamaan eli siirtymään rinnakkaistodellisuuksiin, jotka pääosin muistuttavat tämän päivämäärän Maata, ainakin lähempänä olevat. Mitä kauemmaksi ihmiset askeltavat, sen isommaksi erot muuttuvat. Askelpäivän hämmentävien tapahtumien keskellä 13-vuotiaasta Joshua Valientésta tulee Sankari, vaikka hän itse pelkää olevansa Ongelma.

Rinnakkaistodellisuuksilla on yksi yhteinen piirre: siellä ei ole ihmisiä. Eläimiä on monenlaisia, jopa humanoideja, mutta ei ihmisiä.

"Interglasiaaliset maailmat ovat TÄYNNÄ eläimiä. ... Variksia, korppeja, kalkkunakorppikotkia, pöllöjä. Päivisin kuuluu lintujen laulua, öisin sammakot kurnuttavat ja hyttyset inisevät, jos vettä on missään lähistöllä."

Rinnakkaismaissa ihmiset joutuvat elämään aluksi hyvin alkeellisissa oloissa, sillä rauta ei siirry askelluksessa Maasta toiseen. Joillekin ero sähköstä, kännyköistä ja tietokoneista on ylitsepääsemätön, mutta toisilla on aihetta iloon.

"Richmond Länsi 10:n ainoa kirjakauppias riemuitsi joka kirjasta, jonka onnistui myymään tätä kautta kulkeville uudisraivaajiksi pyrkijöille. Paperille painettuja kirjoja joka ikinen! Kuolleista puista saatua teknologiaa! Tietoa joka kestäisi vaikka tuhansia vuosia, mikäli sitä säilytettäisiin oikein! Eivätkä ne tarvinneet paristoja. Näin kirjoja pitäisi mainostaa, hän ajatteli."

Scifiä ilman sähköä? Ei sentään. Tarina käynnistyy 15 vuotta Askelpäivän jälkeen, kun Lobsang, ensimmäinen inhimilliseksi olennoksi julistettu kone (edellisessä elämässään tiibetiläinen moottoripyöränkorjaaja) palkkaa Joshuan mukaansa Pitkän Maan ääriin ulottuvalle matkalle. Joshua, yksi luontaisista askeltajista, nunnien Kodissa kasvattama, tuntee olevansa kotona vain rinnakkaistodellisuuksissa. Matkalla Pitkän Maan salaisuudet raottuvat hiljalleen Joshualle ja Lobsangille.

Kirjassa oli monta tuttua Pratchett-piirrettä, kuten irrallisilta vaikuttavat henkilötarinat, jotka myöhemmin kietoutuvat yhteen. Kiekkomaailman hulvattomuuksiin ei kuitenkaan ylletä - eikä tarvitsekaan, sillä kirjan sanomalla on toisenlainen vire. Mitä tekevätkään ihmiset rajoittamattomilla luonnonvaroilla? Miten foobikot - ihmiset, jotka eivät pysty askeltamaan - suhtautuvat Pitkään Maahan?

Tykkäsinkö? Kyllä! Linnunradan käsikirja liftareille tuli lukiessani muutaman kerran mieleen, mutta se ei haitannut. Tämän kirjan jälkeen näen silmissäni hieman erilaiset versiot peikoista ja haltioista kuin Tolkienin tutuksi tekemät... Kirjan lainatessani en huomannut, että kyseessä oli uuden sarjan ensimmäinen osa, mutta se ei lukemista haitannut. Loppua kohden kävi kyllä selväksi, ettei kaikki ollut tässä, vaan lisää on luvassa. Toinen osa (The Long War) on julkaistu kesäkuussa 2013, joten jatkoa ei tarvitse onneksi kauaa odotella. Kun vielä saisi kirjan jostain käsiinsä... Kolmas osa (The Long Childhood) on tarkoitus julkaista kesäkuussa 2014; sarjasta on suunniteltu kaikkiaan viisiosaista.

Terry Pratchett & Stephen Baxter: Pitkä Maa (The Long Earth). Suom. Mika Kivimäki. Karisto. Juva 2013.

Muriel Barbery: Siilin eleganssi

Kirjan nimi ei jättänyt rauhaan; kääntelin kirjaa käsissäni, pistin se takaisin pöydälle vain poimiakseni sen kohta uudelleen. Kun tanskalainen ystäväni mainitsi kirjan olevan hänen Top5-listallaan, en voinut enää muuta kuin tutustua kirjaan lähemmin.

Jäin koukkuun heti ensimmäisen sivun herkulliseen tilanteeseen:

"Tämän ylemmän omistavan luokan - joka lisääntyy vain säädyllisin ja paheesta vapain nytkähdyksin - viimeisin röyhtäisy oli kuitenkin niin haltioissaan löydöstään, että kertoi siitä automaattisesti minullekin, vaikka tuskin kuvitteli aivokapasiteettini riittävän sen ymmärtämiseen."

Renée Michel, 54-vuotias leski on piiloutunut elämältä ovenvartijan roolin taakse. Pariisilaisen hienostokerrostalon asukkaille hän on näkymätön, joka kuitenkin näkee ja ymmärtää asukkaiden elämästä enemmän kuin he itse. Renée rakastaa kielioppia, kirjoja ja hyvää ruokaa (sammakonreisiä ei kirjassa onneksi syödä, vaikka Ranskassa ollaankin). Itseoppineena hän perehtyy vaikka fenomenologiaan saadakseen siitä selvyyden, nauttii älyllisistä haasteista ja hiljaisista teehetkistä ystävänsä Manuelan kanssa.

"Niin, maailma kulkee kohti tyhjyyttä, kadotetut sielut itkevät kauneuden perään, mitättömyys saartaa kaikkialta. Juokaamme siis kupillinen teetä. Hiljaisuus laskeutuu, tuuli suhisee ulkona, syksyn lehdet kahisevat ja lentävät, kissa nukkuu lämpimässä valossa. Ja eletty hetki jalostuu jokaisen kulauksen myötä."

Vastapainona Renéen kypsemmälle ajattelulle toisena päähenkilönä on 12-vuotias Paloma Josse, joka ilmentääkseen ylivertaista älykkyyttään on päättänyt tehdä itsemurhan seuraavana syntymäpäivänään. Kirjalliseen testamenttiinsa Paloma kirjaa ylös "Syvällisiä ajatuksia" ja "Merkintöjä maailman liikkeestä" ja onnistuu näpäyttämään tarkasti ylemmän luokan kultakalamaljaelämää, mutta ei kuitenkaan näe itsessään teinityttöä.

"Alku ei luvannut hyvää. Minä tulin heti pahalle tuulelle. Psykiatrin suusta ei sentään odottaisi samanlaista lausetta, jolla kaksipuolisia hammasharjoja kauppaava konsulentti tervehtii supermarketissa rouvaa ja rouvan tytärtä, jotka seisovat ostoskärryjensä takana."

Molemmilla tarkkailijoilla on läheinen suhde japanilaiseen kulttuuriin, mikä henkilöityy yllättäen talon uuden asukkaan myötä. Kakuro Ozun liityttyä tarinaan mukaan en enää malttanut nautiskella Barberyn elämän sanallistamisesta, vaan minulle tuli kiire saada tietää, miten tarinan henkilöille kävisi.

Luin kirjan loppuun yhdeltä istumalta. Suljin kannet, mietin tovin ja totesin, että loppuratkaisu oli ainoa mahdollinen. Ja sitten mieleni teki lukea kirja heti uudestaan, nyt pysähdellen välillä matkan varrelle sanoista rauhoittuen. Toistaiseksi olen malttanut antaa lukukokemuksen tekeytyä. Ehkäpä luen ensin kirjailijan esikoisteoksen ja vastan sen jälkeen tartun jälleen Siilin eleganssiin.

Muriel Barbery: Siilin eleganssi (L'Elégance du hérisson). Suom. Anna-Maija Viitanen. Gummerus. Jyväskylä 2009.

Taas yksi

Jotta maailmasta ei kirjablogit loppuisi... 😄 Täällä bloggailee satunnaisesti kirjastojen ahkera asiakas vuodesta 1977, kaikkiruokainen lukutoukka vuodesta 1981, innostunut bookcrossaaja vuodesta 2010 ja aloitteleva kirjabloggari vuodesta 2013.

Niin ja ne sammakot. 🐸 Ne vain ovat lempieläimiäni, olleet jo vuosikymmeniä. Bongaan niitä joka paikasta, myös kirjoista.