Judith Lennox: Askel tuntemattomaan

Sukutarina Skotlannista - eihän tätä voi sukututkija vastustaa! Varsinkaan kun teos ei yritäkään survoa yksien kansien väliin kolmensadan vuoden tapahtumia ja toistaasataa henkilöä. Kirjan tapahtumat alkavat ensimmäisestä maailmansodasta ja päättyvät vuoteen 1961, ja keskeisiä henkilöitä on juuri sopivasti, jotta heihin ehtii tutustua.

Päähenkilö on Bess, äidittömänä Intiassa kasvanut britti, joka joutuu palaamaan Brittein saarille ilman yksivuotiasta poikaansa. Väliaikaiseksi tarkoitettu ero kasvaa erilaisten vastoinkäymisten johdosta 20 vuoteen, mutta äidin ja pojan jälleenkohtaaminen ei ole lopulta ruusuinen. Molemmilla on painolastinsa, ja Bessillä on uusi perhekin.

"Ei kai meitä oikein voi normaaleiksi sanoa", Kate vastasi empien. "Martinilla on kokonainen huone täynnä pääkalloja ja ruukunsirpaleita. Ja äiti on ollut naimisissa kolme kertaa. Ja minun siskoni Eleanor pitää lemmikkeinä sammakoita ja Rebeccalla on kaikkien aikojen kiivain luonne. Ja Frazer -" 

"Frazer on kaikkea muuta kuin normaali, myönnetään." Kuului ukkosenjyrähdys ja ensimmäiset sadepisarat putosivat mustiksi läiskiksi kiville. "Pähkähullu koko mies, leikkii lordia linnassa vaikka maailma hajoaa ympärillä."

Vaikka kirja kertookin ennen kaikkea Bessin tarinan, vaihtuvat kertojat useamman kerran tarinan edetessä tuoden siihen näin uusia näkökulmia. Kolmen sukupolven naisten kautta kerrotaan samalla tarinaa naisten elämästä ja sen muuttumisesta vain 50 vuoden aikana. Kaikki nämä edellä mainitut seikat ovat kirjan vahvuus.

Jokaisella sukupolvella on murheensa ja salaisuutensa, toisilla painavammat kuin toisilla. Vaikka arvasinkin sen synkimmän salaisuuden ennen sen paljastumista, jaksoi tarina silti kantaa ja kiinnostaa loppuun asti. Kirjailija oli minulle uusi tuttavuus, mutta pidän kyllä nimen mielessäni vastaisuuden varalle.

Judith Lennox: Askel tuntemattomaan (A Step in the Dark). Suom. Pirkko Biström. WSOY. Juva 2008.

Simo Hämäläinen: Kätkäläinen ja ulkomaan elävä

Joulunjälkeisestä kinkkuähkyä sulattelin tällä pienellä huumoripalalla. Lupsakkaa murretta ja menoa Kätkävaaralla, jonka rauhalliseen elämään uusi sukulaispoika tuo lisäväriä. Pietari Aholainen saa uutta pohdiskeltavaa ja ihmeteltävää niin vanhojen tuttujen kuin vähän tuntemattomampienkin ihmisten touhuista. Ja on siinä se uusi tyttärenpoikakin, joka tulla tupsahtaa ukkinsa pihapiiriin.

"Hilpeästi mellakoivat kylpijät puskivat ilkosillaan ulos ja heitälsivät hankeen, piehtaroivat ja hihkuivat, syytivät lunta toistensa silmille ja tunkivat sitten taas kiireesti lauteille lämmittelemään. Kaksi niitä oli, ja sikäli kuin silmiään uskalsi uskoa, isompi heleän punakka vonkale oli Aimo Hurskainen. Pienempi taas oli niin kuin savusaunassa kesken lämmityksen tuhriintunut."

Murre oli tarpeeksi tuttua, että lukeminen oli sujuvaa. Epäsuorat ja -kierot sanankääntelyt saivan hymyilemään moneen otteeseen, niin tuntui paikoillen tutulta. Ihmiset oli helppo nähdä silmissään ja kuulla korvissaan. Hauskan ulkokuoren alta paljastui kuitenkin pari vakavampaakin teemaa, jota kirjailija käsitteli enemmin sormilla osoittelematta. Erityisesti tarinoiden kertominen ja menneiden tapahtumien muistelu kolahti - ehkäpä syynsä siihen oli lukuajankohdalla; jouluna kun tuli taas kuultua muutamat tutut jutut eikä ihan ensimmäistä kertaa.

"Monella ikiin ehtineellä ihmisellä on vietin vahvuinen viehtymys muistella menneitä ja kertoilla elämänsä vaiheita heti kohta, kun kuulija suinkin osuu ulottuville. Joka kerta tarina paranee pikkuisen, kiinteytyy ja karsiutuu ja saa selväjuoksuisen juonen, niin että lopulta siihen alkaa itsekin olla tyytyväinen: monessa on oltu mukana, mutta niinpä vaan on tänne asti rimpuiltu. Tulukeehan perässä!"

Simo Hämäläinen: Kätkäläinen ja ulkomaan elävä. Gummerus. Tanska 2001.