Simo Hämäläinen: Kätkäläinen ja ulkomaan elävä

Joulunjälkeisestä kinkkuähkyä sulattelin tällä pienellä huumoripalalla. Lupsakkaa murretta ja menoa Kätkävaaralla, jonka rauhalliseen elämään uusi sukulaispoika tuo lisäväriä. Pietari Aholainen saa uutta pohdiskeltavaa ja ihmeteltävää niin vanhojen tuttujen kuin vähän tuntemattomampienkin ihmisten touhuista. Ja on siinä se uusi tyttärenpoikakin, joka tulla tupsahtaa ukkinsa pihapiiriin.

"Hilpeästi mellakoivat kylpijät puskivat ilkosillaan ulos ja heitälsivät hankeen, piehtaroivat ja hihkuivat, syytivät lunta toistensa silmille ja tunkivat sitten taas kiireesti lauteille lämmittelemään. Kaksi niitä oli, ja sikäli kuin silmiään uskalsi uskoa, isompi heleän punakka vonkale oli Aimo Hurskainen. Pienempi taas oli niin kuin savusaunassa kesken lämmityksen tuhriintunut."

Murre oli tarpeeksi tuttua, että lukeminen oli sujuvaa. Epäsuorat ja -kierot sanankääntelyt saivan hymyilemään moneen otteeseen, niin tuntui paikoillen tutulta. Ihmiset oli helppo nähdä silmissään ja kuulla korvissaan. Hauskan ulkokuoren alta paljastui kuitenkin pari vakavampaakin teemaa, jota kirjailija käsitteli enemmin sormilla osoittelematta. Erityisesti tarinoiden kertominen ja menneiden tapahtumien muistelu kolahti - ehkäpä syynsä siihen oli lukuajankohdalla; jouluna kun tuli taas kuultua muutamat tutut jutut eikä ihan ensimmäistä kertaa.

"Monella ikiin ehtineellä ihmisellä on vietin vahvuinen viehtymys muistella menneitä ja kertoilla elämänsä vaiheita heti kohta, kun kuulija suinkin osuu ulottuville. Joka kerta tarina paranee pikkuisen, kiinteytyy ja karsiutuu ja saa selväjuoksuisen juonen, niin että lopulta siihen alkaa itsekin olla tyytyväinen: monessa on oltu mukana, mutta niinpä vaan on tänne asti rimpuiltu. Tulukeehan perässä!"

Simo Hämäläinen: Kätkäläinen ja ulkomaan elävä. Gummerus. Tanska 2001.