Nalo Hopkinson: The Chaos & Brown Girl in the Ring

Worldcon75 lähestyy ja siihen pitää tietysti valmistautua. Kaverilta sain onneksi lainaan yhden kunniavieraan teoksia sopivasti ennen tapahtumaa. Nalo Hopkinson on itselleni ihan uusi tuttavuus.

Sojourner ”Scotch” Smith on kanadalais-jamaikalainen tyttö, joka yrittää elää tyypillistä teini-ikäisen elämää. Taustalla kummittelee koulukiusaaminen, jonka vuoksi Scotch perheineen joutui muuttamaan. Teiniarjen tyypillisten kavereihin, poikiin ja harrastuksiin liittyvien epävarmuuksien lisäksi hänellä on kuitenkin salaisuuksia niin pinnalla kuin pinnan alla. Scotch on alkanut nähdä harhanäkyjä, ”Hevosettomia Päämiehiä” leijumassa ympäriinsä. Omituinen musta aine leviää hänen ihollaan kaikista hoidoista huolimatta jättäen lääkärit ymmälleen. Ihottuman piilottelu alkaa käydä mahdottomaksi, varsinkin kun pitäisi voittaa tanssikilpailu tiukoissa vaatteissa.

Ennen kilpailua pääsee kuitenkin kaaos valloilleen. Ei pelkästään Torontossa tai Kanadassa, vaan koko maailma joutuu omituisten tapahtumien ja sattumien riivaamaksi. Scotchin isoveli katoaa mystisen valopallon sisään ja Lake Ontarioon ilmestyy aktiivinen tulivuori. Satuhahmot kävelevät kaduilla, talot lentävät ja munivat, mitä tahansa voi tapahtua.

”Some town in I think Indiana was having a plague of lemon-and-green-striped plastic frogs that were swarming everywhere, yelling everyone’s secrets out loud. The people in the town were killing frogs as quickly as they could, but more kept coming. How did you kill a plastic frog, anyway?”

The Chaos paljastui nuoren romaaniksi (young adult), mutta se ei haitannut, koska luen YA-romaaneja muutenkin. Kohdeyleisön ikä näkyi selvimmin siinä, miten päähenkilö suhtautui outoihin tapahtumiin. Teinille tyypillisen itse- ja ulkonäkökeskeisesti Scotch murehti kaaoksen keskellä sitä, ettei hän ihottuman takia voisi pitää lempivaatteitaan tai osallistua tanssikilpailuun, vaan olisi tuomittu elämään kotona tylsien vanhempien luona. Toisaalta hän oli heti valmis auttamaan muita, niin ihmisiä kuin eläimiäkin.

Satumainen kaaos on aiheena niin mielenkiintoinen, että olisin toivonut kirjaan mukaan myös aikuisen näkökulmaa. Ainoa aikuinen, joka sai näkyvämmän roolin kirjassa, oli kuitenkin Scotchin ”hieman kajahtanut” täti. Ilmiöt jäivät selitystä vaille.

Eletään tuhon jälkeistä aikaa, jolloin varakkaat ovat paenneet Torontosta ja ne, joille ei ole varaa paeta, ovat jääneet selviytymään romahtaneen yhteiskunnan raunioille. Ti-Jeanne asuu pienen poikansa ja isoäitinsä Mamin kanssa Torontossa. Mami on tunnettu parantaja, johon alueen asukkaat turvautuvat ja joka yrittää siirtää tietonsa eteenpäin tyttärentyttärelleen. Ti-Jeanne kuitenkin yhä haikailee lapsensa isän Tonyn perään siitä huolimatta, että itse jätti tämän huume- ja jengisekoilujen vuoksi.

Ti-Jeannella on aina ollut kyky nähdä, miten ihmiset tulevat kuolemaan. Nyt niiden rinnalle nousee kyky puhua vanhoille jumalille ja toimia astiana hengille näiden vieraillessa ihmisten maailmassa. Ti-Jeanne pelkää tulevansa hulluksi kuten äitinsä vuosia aikaisemmin. Samaan aikaan Tony saa aluetta hallitsevalta rikollispomo Ruby Sheldonilta tehtäväkseen hankkia ihmissydämen elävältä luovuttajalta. Tehtävän kauheutta kavahtava pelkurimainen Tony hakee apua Ti-Jeannelta ja Mamilta ja tapahtumat alkavat vyöryä vauhdilla. Ti-Jeannen on pakko kasvaa ihmisenä ja naisena sekä hyväksyttävä voimansa ja otettava paikkansa karibialaisyhteisössä.

”Is Haiti people first make it, you nah know? From poison toad and some herbs. Bufo toad. Is that name that buff come from.”

Kirjaa lukiessa on vaikeaa muistaa sen sijoittuvan Kanadaan, sillä niin voimakas on sen karibialaissävy niin tunnelmassa, henkilöissä, tapahtumissa kuin kielessäkin. Kirjoitetun Karibian englannin lukeminen vaatii hieman totuttelua, mutta vie osaltaan lukijan pois Torontosta.

Toisin kuin diskomusiikin ystävät ehkä luulevat, kirja on saanut nimensä perinteisestä jamaikalaisesta lastenlaulusta – siitä samasta, josta 1970-luvun bändikin ammensi hittinsä. Samalla vuosikymmenellä syntyneelle lukijalle siitä vain aiheutuu hankalasti eroon päästävä korvamato joka kerta, kun näkee kirjan nimen tai tulee sitä ajatelleeksi.

”There is a brown girl in the ring, tra-la-la-la-la,
A brown girl in the ring, tra-la-la-la-la,
A brown girl in the ring, tra-la-la-la-la,
And she look like a little sugar plum (plum, plum).”

Nalo Hopkinson: The Chaos. Margaret K. McElderry Books. USA 2013.
Nalo Hopkinson: Brown Girl in the Ring. Grand Central Publishing. USA 2012 (first edition 1998).

Katja Kettu: Kätilö

Olen selvästi myöhäisherännäinen, mitä tulee tämän kirjan lukemiseen, mutta pidin tietoisesti pitkän tauon romaanin ilmestymisen ja sitä seuranneen kirjoittelun jälkeen. Halusin etäisyyttä, jotta saisin ihan oman lukukokemukseni. Kirja tuntui sen ansaitsevan, niin paljon sitä kehuttiin mm. blogeissa.

Jatkosodan aikainen Pohjois-Suomi on saksalaissotilaiden hallussa. Lapin sota on aivan nurkan takana, mutta toistaiseksi suomalaisia kohdellaan aseveljinä ja tarpeellisena työvoimana mm. vankileireillä. Sotatapahtumat eivät ole kuitenkaan kirjan keskiössä vaan se, mitä sota tekee ihmisille ja mihin kaikkeen ihmiset ovat valmiita saadakseen sen, mitä himoitsevat. Ei sodassa vaan elämässä. Syvästi rakastunut nainen seuraa miestä vaikka saksalaiselle vankileirille toimimaan kuoleman välikätenä. Missä kulkee inhimillisyyden raja? Mihin asti voi vedota sotaan ja milloin siitä tulee vain tekosyy raakamaiselle käytökselle?

”Minä olen tappanut, nöyrtynyt, kontannut maailman mudassa sinun vuoksesi. Minua on väärinpidelty. Minun hampaattomaan suuhuni on tungettu vieraita elimiä, olen joutunut nielemään balkaninmakuista makkaraa ja meinannut tukehtua kirgiisien pilaantuneisiin elinnesteisiin. Olen pyllistänyt käskystä, työntänyt sormeni levittänyt haarojani, minun kaikkiin reikiini on survottu vääriä esineitä vuorotellen, minua on lyöty, syljetty ja häpäisty. --- Mutta sinun vuoksesi uskallan edelleen elää, sillä sinun olemassaolosi tekee kaiken vääryyden mitättömäksi. Sinun vuoksesi olen valmis kaikkeen.”

Päähenkilö on nainen, josta käytetään kirjassa montaa nimeä, mutta ei kertaakaan etu- tai sukunimeä. Vikasilmä, Villisilmä, punikkiäpärä, Fräulein Schwester, Medizinitsa, Pietarintytär… Lukija saa tietää kirjan nimihenkilöstä niin paljon, ettei nimettömyyttä edes huomaa. Hän on kätilö Jumalan armosta, Näkkälän Aunen kouluttama orpo, synnynnäinen lapsenpäästäjä, jonka elämä ottaa uuden suunnan, kun tiellä tulee vastaan komea natsiupseeri. Johannes Angelhurst on saksalais-suomalainen mies, joka pakenee sotaneuroosiaan valokuvaamiseen, huumaaviin aineisiin ja naisten syliin. Kätilön ja Johanneksen kohtalot olivat kietoutuneet yhteen jo ennen heidän syntymäänsä, sillä heidän vanhempiensakin polut ovat kohdanneet ensimmäisen maailmansodan seurauksena.

Kieli ja pohjoinen murre on olennainen osa romaania. Vieraat murresanat voisivat helposti ärsyttää, jos niiden merkitystä ei tiedä tai ei pysty päättelemään. Mutta jotenkin ne vain osaavat olla sujuva ja olennainen osa tarinankerrontaa. Kettu maalaa onnistuneesti ajan ja paikan voimakkaalla murteellaan. Jos Petsamon seutu ja Jäämeren rannikko tai Lapin sotaan johtaneet vaiheet eivät ole tuttuja, kannattaa kurkistaa kirjan loppuun. Sieltä löytyy kartta ja historiallisten tapahtumien aikajana.

”Vannoin että Lissu tokenisi parissa päivässä. Sitä en kertonut, mistä tiesin sen niin varmasti. Kuinka olin käynyt hakemassa lääkevarastosta risiiniöljyä. Sekoittanut sammakonkudusta ja tervasta liemen jonka valutin käämeviinan sekaan pikkuruiseen lasipulloon. Huljuttanut. Liimannut pulloon etiketin ja siihen neuvon: − Nautitaan päivin illoin. Niellään vaikka kuin karvastelis.”

Voimakas seksuaalinen sanasto on yksi Ketun käyttämistä tehokeinoista. Sopivassa määrin se tekee toisenlaisesta sotaromaanista yllättävänkin elämänmakuisen. Mutta paikoitellen eritteitä, limaa ja ruumiinosia roiskitaan turhankin runsaasti lukijan silmille. Jos kirjailija tietää parikymmentä synonyymia seksuaalisesti aktiiviselle henkilölle (ns. jakorasialle tai –putkelle), hyvä niin, mutta onko ne pakko suoltaa kaikki kirjan sivuille, vieläpä yhteen pötköön.

Helppoa lukukokemusta etsivän kannattaa valita jotain muuta. Jo pelkästään aiheet ovat rankkoja ja haastavia, mutta myös rakenteelliset ja kielelliset seikat vaativat aktiivista lukemista. Kerrontatekniikka kuluttaa alussa energiaa, kun lukija yrittää pysyä kärryillä useista kertojista, vaikka ei vielä tunne kaikkia henkilöitäkään. Kronologinen järjestyskin on rikottu eli tarina liikkuu ajassa edestakaisin. Onneksi joka luvun otsikkotiedot antavat osviittaa ajasta, paikasta ja kertojasta – sitten kun oppii yhdistämään ne oikeisiin henkilöihin. Itse pidin ratkaisusta sisällyttää kirjaan myös fiktiivisen henkilön kirjoittama esipuhe ja jälkisanat. Yksi kertoja ja yksi aikataso lisää tarvitaan, jotta tarina saadaan päätökseen.

Katja Kettu: Kätilö. WSOY. EU 2011.