sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Stephen King: 11.22.63

"John Kennedy can live. You can save him, Jake. And would that really make things better? There were no guarantees. I felt like a man trying to fight his way out of a nylon stocking. I closed my eyes and saw pages flying off a calendar - the kind of corny transition they used in old movies. I saw them flying out my bedroom window like birds. One more thought came before I dropped off: the dopey sophomore with the even dopier straggle of goatee on his chin, grinning and muttering Hoptoad Harry, hoppin down the av-a-new."

Jake Epping, eronnut englannin opettaja Mainesta, liikuttuu yllättäen kyyneliin lukiessaan koulun talonmiehen Harry Dunningin kirjoitusvirheitä vilisevää esseetä. Harry oli jäänyt lapsena ainoana henkiin, kun hänen isänsä oli tappanut muut perheenjäsenet. Siinä missä Harryn elämä muuttui yli 50 vuotta sitten peruuttamattomasti, saa Jaken elämäkin uuden suunnan vain yhden esseen arvostelemisen myötä.

Läheisen kuppilan omistaja Al Templeton pyytää Jaken luokseen ja paljastaa tälle salaisuuden: kuppilan ruokakomero on aikaportti vuoteen 1958. Al on vieraillut useasti menneisyydessä, mutta epäonnistunut yrityksessään estää Kennedyn murha. Siksi hän pyytää nyt Jakea suorittamaan tehtävän hänen puolestaan. Näin Alin mielestä säästyy ei ainoastaan Kennedyn henki, vaan mm. tuhansien Vietnamissa kuolleiden amerikkalaissotilaiden henki. Epäileväinen Jake suostuu yrittämään mahdottomalta vaikuttavaa tehtävää oivallettuaan, että samalla hän voi estää myös Harry Dunningin perheen murhenäytelmän.

Menneisyydessä eläminen on kiehtovaa, mutta sen muuttaminen ei olekaan niin yksinkertaista. Jake joutuu punnitsemaan, mitä hän on valmis tekemään voidakseen estää yhden perheen surmaamisen tai presidentin murhan. Onko oikein tappaa estääkseen toista tappamasta? Eikä menneisyys anna noin vain muuttaa itseään, vaan se tekee parhaansa estääkseen Jaken toimet asettamalla hänen tielleen mitä erilaisempia esteitä. Onko Jaken elämän suuri rakkaus, kaunis kirjastonhoitaja Sadie Dunhill myös menneisyyden ansa? Ja jos Jake onnistuu, miten se vaikuttaa nykyisyyteen?

Kauhun mestariksi tituleerattu Stephen King on ottanut käsittelyyn USA:n lähihistorian tunnetuimman ja puhutuimman tapahtuman: presidentti Kennedyn murhan vuonna 1963. Tämä ei kuitenkaan ole perinteistä Kingiä, ei vaikka osa kirjan tapahtumista sijoittuukin tuttuun Derryn kaupunkiin ja vuoteen 1958. King hahmotteli tarinaansa ensimmäisen kerran jo 1970-luvulla, mutta jätti sen kirjoittamisen tajuttuaan sen vaatiman työmäärän. Onneksi. Nyt kirjaa lukiessa ei voi muuta kuin ihailla ja ihmetellä sitä taustatyön määrää, jonka kirjailija on joutunut tekemään saadakseen lopputulokseksi noin vaivattoman ja osuvan ajankuvauksen. Useampi vuosikymmen on lisäksi tarjonnut Kennedyn murhaan pidemmän perspektiivin, mitä King hyödyntää taitavasti.

Tihenevä jännitys ja juoni veivät mennessään; kukapa historiaa opiskellut ei olisi joskus haaveillut aikamatkasta menneisyyteen... Kirjan ainoa huono puoli oli, että se loppui aivan liian pian - jo 740 sivun jälkeen.

 Stephen King: 11.22.63. Hodder & Stoughton. UK 2011.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito

Kirjakauppaliitto houkutteli ihmisiä ostamaan kirjoja Kirjan ja ruusun päivänä tarjoamalla täkynä kaupanpäällisen, vain tiettynä aikana saatavilla olevan ja juuri tätä tarkoitusta varten teetetyn kirjan tänä vuonna jo kolmannen kerran. Tällä kertaa kirja oli pyydetty Anna-Leena Härköseltä, joka oli melkein kieltäytynyt kunniasta vedoten keskeneräiseen kirjaprojektiin, mutta suostunut sitten kuitenkin. Kirjan luettuani en voi muuta kuin toivoa, että Härkönen olisi osannut sanoa ei kiitos.

Kirja on kokoelma kolumneja, joiden ainoa yhteinen nimittäjä on Härkönen. Sana hänellä yhä on halussaan, mutta kirja ei oikeastaan missään kohtaa lunasta odotuksia tai nouse edellisvuosien Kirjan ja ruusun päivän teosten tasolle - tai varsinkaan Härkösen omalle tasolle. Odotin viihdyttävää lukukokemusta, en saanut oikeastaan mitään. Parissa kohtaa hymähdin jollekin, mutta mille, sitä en enää muista. Teksteistä ei jää mitään mieleen. Mikä tässä oikein mättää?

Okei, en ole ihan kohderyhmää: en pode mummokuumetta, en matkusta ulkomaille vain istuakseni hotellin uima-altaan reunalla tapeltuani ensin parhaasta aurinkotuolista, en soittele julkkiksille kertoakseni mokistani. En samaistu Härkösen itseironiseen (?) hahmoon. Pahiten koko kirjassa ehkä nyppi se, etten missään vaiheessa ymmärtänyt, miksi se oli pitänyt painaa kirjaksi asti. Tekstit toimisivat kyllä kertakäyttöisinä nettipakinoina tai lehtikolumneina. Mutta että kirjana? Juu ei.
"Entä jos puutarhanhoito ei kiinnosta? - - - Älä hanki puutarhaa."

Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito. Kirjakauppaliitto. Porvoo 2014.