Nalo Hopkinson: The Chaos & Brown Girl in the Ring

Worldcon75 lähestyy ja siihen pitää tietysti valmistautua. Kaverilta sain onneksi lainaan yhden kunniavieraan teoksia sopivasti ennen tapahtumaa. Nalo Hopkinson on itselleni ihan uusi tuttavuus.

Sojourner ”Scotch” Smith on kanadalais-jamaikalainen tyttö, joka yrittää elää tyypillistä teini-ikäisen elämää. Taustalla kummittelee koulukiusaaminen, jonka vuoksi Scotch perheineen joutui muuttamaan. Teiniarjen tyypillisten kavereihin, poikiin ja harrastuksiin liittyvien epävarmuuksien lisäksi hänellä on kuitenkin salaisuuksia niin pinnalla kuin pinnan alla. Scotch on alkanut nähdä harhanäkyjä, ”Hevosettomia Päämiehiä” leijumassa ympäriinsä. Omituinen musta aine leviää hänen ihollaan kaikista hoidoista huolimatta jättäen lääkärit ymmälleen. Ihottuman piilottelu alkaa käydä mahdottomaksi, varsinkin kun pitäisi voittaa tanssikilpailu tiukoissa vaatteissa.

Ennen kilpailua pääsee kuitenkin kaaos valloilleen. Ei pelkästään Torontossa tai Kanadassa, vaan koko maailma joutuu omituisten tapahtumien ja sattumien riivaamaksi. Scotchin isoveli katoaa mystisen valopallon sisään ja Lake Ontarioon ilmestyy aktiivinen tulivuori. Satuhahmot kävelevät kaduilla, talot lentävät ja munivat, mitä tahansa voi tapahtua.

”Some town in I think Indiana was having a plague of lemon-and-green-striped plastic frogs that were swarming everywhere, yelling everyone’s secrets out loud. The people in the town were killing frogs as quickly as they could, but more kept coming. How did you kill a plastic frog, anyway?”

The Chaos paljastui nuoren romaaniksi (young adult), mutta se ei haitannut, koska luen YA-romaaneja muutenkin. Kohdeyleisön ikä näkyi selvimmin siinä, miten päähenkilö suhtautui outoihin tapahtumiin. Teinille tyypillisen itse- ja ulkonäkökeskeisesti Scotch murehti kaaoksen keskellä sitä, ettei hän ihottuman takia voisi pitää lempivaatteitaan tai osallistua tanssikilpailuun, vaan olisi tuomittu elämään kotona tylsien vanhempien luona. Toisaalta hän oli heti valmis auttamaan muita, niin ihmisiä kuin eläimiäkin.

Satumainen kaaos on aiheena niin mielenkiintoinen, että olisin toivonut kirjaan mukaan myös aikuisen näkökulmaa. Ainoa aikuinen, joka sai näkyvämmän roolin kirjassa, oli kuitenkin Scotchin ”hieman kajahtanut” täti. Ilmiöt jäivät selitystä vaille.

Eletään tuhon jälkeistä aikaa, jolloin varakkaat ovat paenneet Torontosta ja ne, joille ei ole varaa paeta, ovat jääneet selviytymään romahtaneen yhteiskunnan raunioille. Ti-Jeanne asuu pienen poikansa ja isoäitinsä Mamin kanssa Torontossa. Mami on tunnettu parantaja, johon alueen asukkaat turvautuvat ja joka yrittää siirtää tietonsa eteenpäin tyttärentyttärelleen. Ti-Jeanne kuitenkin yhä haikailee lapsensa isän Tonyn perään siitä huolimatta, että itse jätti tämän huume- ja jengisekoilujen vuoksi.

Ti-Jeannella on aina ollut kyky nähdä, miten ihmiset tulevat kuolemaan. Nyt niiden rinnalle nousee kyky puhua vanhoille jumalille ja toimia astiana hengille näiden vieraillessa ihmisten maailmassa. Ti-Jeanne pelkää tulevansa hulluksi kuten äitinsä vuosia aikaisemmin. Samaan aikaan Tony saa aluetta hallitsevalta rikollispomo Ruby Sheldonilta tehtäväkseen hankkia ihmissydämen elävältä luovuttajalta. Tehtävän kauheutta kavahtava pelkurimainen Tony hakee apua Ti-Jeannelta ja Mamilta ja tapahtumat alkavat vyöryä vauhdilla. Ti-Jeannen on pakko kasvaa ihmisenä ja naisena sekä hyväksyttävä voimansa ja otettava paikkansa karibialaisyhteisössä.

”Is Haiti people first make it, you nah know? From poison toad and some herbs. Bufo toad. Is that name that buff come from.”

Kirjaa lukiessa on vaikeaa muistaa sen sijoittuvan Kanadaan, sillä niin voimakas on sen karibialaissävy niin tunnelmassa, henkilöissä, tapahtumissa kuin kielessäkin. Kirjoitetun Karibian englannin lukeminen vaatii hieman totuttelua, mutta vie osaltaan lukijan pois Torontosta.

Toisin kuin diskomusiikin ystävät ehkä luulevat, kirja on saanut nimensä perinteisestä jamaikalaisesta lastenlaulusta – siitä samasta, josta 1970-luvun bändikin ammensi hittinsä. Samalla vuosikymmenellä syntyneelle lukijalle siitä vain aiheutuu hankalasti eroon päästävä korvamato joka kerta, kun näkee kirjan nimen tai tulee sitä ajatelleeksi.

”There is a brown girl in the ring, tra-la-la-la-la,
A brown girl in the ring, tra-la-la-la-la,
A brown girl in the ring, tra-la-la-la-la,
And she look like a little sugar plum (plum, plum).”

Nalo Hopkinson: The Chaos. Margaret K. McElderry Books. USA 2013.
Nalo Hopkinson: Brown Girl in the Ring. Grand Central Publishing. USA 2012 (first edition 1998).

Katja Kettu: Kätilö

Olen selvästi myöhäisherännäinen, mitä tulee tämän kirjan lukemiseen, mutta pidin tietoisesti pitkän tauon romaanin ilmestymisen ja sitä seuranneen kirjoittelun jälkeen. Halusin etäisyyttä, jotta saisin ihan oman lukukokemukseni. Kirja tuntui sen ansaitsevan, niin paljon sitä kehuttiin mm. blogeissa.

Jatkosodan aikainen Pohjois-Suomi on saksalaissotilaiden hallussa. Lapin sota on aivan nurkan takana, mutta toistaiseksi suomalaisia kohdellaan aseveljinä ja tarpeellisena työvoimana mm. vankileireillä. Sotatapahtumat eivät ole kuitenkaan kirjan keskiössä vaan se, mitä sota tekee ihmisille ja mihin kaikkeen ihmiset ovat valmiita saadakseen sen, mitä himoitsevat. Ei sodassa vaan elämässä. Syvästi rakastunut nainen seuraa miestä vaikka saksalaiselle vankileirille toimimaan kuoleman välikätenä. Missä kulkee inhimillisyyden raja? Mihin asti voi vedota sotaan ja milloin siitä tulee vain tekosyy raakamaiselle käytökselle?

”Minä olen tappanut, nöyrtynyt, kontannut maailman mudassa sinun vuoksesi. Minua on väärinpidelty. Minun hampaattomaan suuhuni on tungettu vieraita elimiä, olen joutunut nielemään balkaninmakuista makkaraa ja meinannut tukehtua kirgiisien pilaantuneisiin elinnesteisiin. Olen pyllistänyt käskystä, työntänyt sormeni levittänyt haarojani, minun kaikkiin reikiini on survottu vääriä esineitä vuorotellen, minua on lyöty, syljetty ja häpäisty. --- Mutta sinun vuoksesi uskallan edelleen elää, sillä sinun olemassaolosi tekee kaiken vääryyden mitättömäksi. Sinun vuoksesi olen valmis kaikkeen.”

Päähenkilö on nainen, josta käytetään kirjassa montaa nimeä, mutta ei kertaakaan etu- tai sukunimeä. Vikasilmä, Villisilmä, punikkiäpärä, Fräulein Schwester, Medizinitsa, Pietarintytär… Lukija saa tietää kirjan nimihenkilöstä niin paljon, ettei nimettömyyttä edes huomaa. Hän on kätilö Jumalan armosta, Näkkälän Aunen kouluttama orpo, synnynnäinen lapsenpäästäjä, jonka elämä ottaa uuden suunnan, kun tiellä tulee vastaan komea natsiupseeri. Johannes Angelhurst on saksalais-suomalainen mies, joka pakenee sotaneuroosiaan valokuvaamiseen, huumaaviin aineisiin ja naisten syliin. Kätilön ja Johanneksen kohtalot olivat kietoutuneet yhteen jo ennen heidän syntymäänsä, sillä heidän vanhempiensakin polut ovat kohdanneet ensimmäisen maailmansodan seurauksena.

Kieli ja pohjoinen murre on olennainen osa romaania. Vieraat murresanat voisivat helposti ärsyttää, jos niiden merkitystä ei tiedä tai ei pysty päättelemään. Mutta jotenkin ne vain osaavat olla sujuva ja olennainen osa tarinankerrontaa. Kettu maalaa onnistuneesti ajan ja paikan voimakkaalla murteellaan. Jos Petsamon seutu ja Jäämeren rannikko tai Lapin sotaan johtaneet vaiheet eivät ole tuttuja, kannattaa kurkistaa kirjan loppuun. Sieltä löytyy kartta ja historiallisten tapahtumien aikajana.

”Vannoin että Lissu tokenisi parissa päivässä. Sitä en kertonut, mistä tiesin sen niin varmasti. Kuinka olin käynyt hakemassa lääkevarastosta risiiniöljyä. Sekoittanut sammakonkudusta ja tervasta liemen jonka valutin käämeviinan sekaan pikkuruiseen lasipulloon. Huljuttanut. Liimannut pulloon etiketin ja siihen neuvon: − Nautitaan päivin illoin. Niellään vaikka kuin karvastelis.”

Voimakas seksuaalinen sanasto on yksi Ketun käyttämistä tehokeinoista. Sopivassa määrin se tekee toisenlaisesta sotaromaanista yllättävänkin elämänmakuisen. Mutta paikoitellen eritteitä, limaa ja ruumiinosia roiskitaan turhankin runsaasti lukijan silmille. Jos kirjailija tietää parikymmentä synonyymia seksuaalisesti aktiiviselle henkilölle (ns. jakorasialle tai –putkelle), hyvä niin, mutta onko ne pakko suoltaa kaikki kirjan sivuille, vieläpä yhteen pötköön.

Helppoa lukukokemusta etsivän kannattaa valita jotain muuta. Jo pelkästään aiheet ovat rankkoja ja haastavia, mutta myös rakenteelliset ja kielelliset seikat vaativat aktiivista lukemista. Kerrontatekniikka kuluttaa alussa energiaa, kun lukija yrittää pysyä kärryillä useista kertojista, vaikka ei vielä tunne kaikkia henkilöitäkään. Kronologinen järjestyskin on rikottu eli tarina liikkuu ajassa edestakaisin. Onneksi joka luvun otsikkotiedot antavat osviittaa ajasta, paikasta ja kertojasta – sitten kun oppii yhdistämään ne oikeisiin henkilöihin. Itse pidin ratkaisusta sisällyttää kirjaan myös fiktiivisen henkilön kirjoittama esipuhe ja jälkisanat. Yksi kertoja ja yksi aikataso lisää tarvitaan, jotta tarina saadaan päätökseen.

Katja Kettu: Kätilö. WSOY. EU 2011.

Alan Bradley: Piiraan maku makea

Flavia de Luce on 11-vuotias perheensä kuopus, joka asuu postimerkkeihin hullaantuneen isänsä ja kahden kiusaavan isosiskonsa kanssa Buckshawin kartanossa Bishop's Laceyn pikkukylässä Englannissa. Lasten äiti on kuollut vuosia aikaisemmin kiipeilyonnettomuudessa Tiibetin vuoristossa. 17-vuotias Ophelia-sisko on kiinnostunut ulkonäöstään ja pojista, kun taas 13-vuotias Daphne-sisko viettää aikansa nenä kirjoihin hautautuneena. Pikkuvanha ja teräväpäinen Flavia itse on syventynyt kemian saloihin; hänen erikoisalaansa ovat erilaiset myrkyt.

"Kun olin suunnilleen yhdeksänvuotias, pidin päiväkirjaa siitä millaista oli olla de Luce, tai ainakin siitä millaista oli olla juuri tämä tietty de Luce. Mietin aika paljon miltä minusta tuntui, ja päädyin siihen lopputulokseen että Flavia de Lucena oleminen oli vähän kuin olisi ollut sublimaatti: musta kidemäinen sakka, joka jää violeteista jodihuuruista kylmän lasisen koeputken pohjalle. Tuohon aikaan se oli minusta paras mahdollinen kuvaus asiasta, eikä kahden vuoden aikana ollut tapahtunut mitään mikä olisi saanut mieleni muuttumaan."

Eletään vuotta 1950. Siskot kiusaavat ja Flavia hautoo myrkyllistä kostoaan, kun keittiön ovelta löytyy kuollut lintu vanha postimerkki nokassaan, mikä saa Flavian tavallisesti rauhallisen isän pelästymään kunnolla. Yöllä Flavia kuulee riitelyä isän työhuoneesta ja seuraavana aamuna kartanon puutarhasta löytyy vieraan miehen ruumis. Nopean päättelykykynsä ja paikallistuntemuksensa ansiosta Flavia alkaa selvittää arvoituksellista murhaa apurinaan vain uskollinen Gladys-polkupyöränsä.

Kirjan kaava on hyvin perinteinen dekkari ("kuka-sen-teki") maustettuna viisikkomaisella seikkailulla, jossa fiksu lapsi päihittää aikuiset poliisit - joutuen ensin tietysti tukalaan tilanteeseen pääroiston kanssa.

"Jalkani oli sidottu niin tiukasti yhteen, että tunsin miten nilkan luut hankasivat toisiaan vasten, ja minun piti hypellä eteenpäin kuin sammakko."

Kirja erottuu kuitenkin joukosta persoonallisen päähenkilönsä ansiosta. 1950-luvun englantilaisen maalaiskylän kuvaus luo kirjalle ajan henkeen sopivan miljöön. Jos pitää enemmän sellaisista dekkareista, joissa rikokset ratkaistaan älyllä eikä aseilla ja joissa ei väkivallalla mässäillä, kannattaa tutustua tähän Flavia de Luce -sarjan avausosaan. Minusta tuli ainakin Bishop's Laceyn vakituinen vieras.

Alan Bradley: Piiraan maku makea (The Sweetness at the Bottom of the Pie). Suom. Maija Paavilainen. Bazar. Tanska 2016.

Catherynne M. Valente: Satumaa 1-2

Syyskuu on kaksitoistavuotias tyttö, joka on kyllästynyt tiskaamaan joka päivä samoja teekuppeja ja pitämään huolta pienestä koirasta sekä yleensäkin elämäänsä vanhempiensa talossa Omahassa. Äiti tekee pitkää päivää tehtaassa, koska isä on sotimassa Euroopassa. Niinpä kun Vihreä tuuli pyytää Syyskuuta karkaamaan kanssaan Satumaahan, ei Syyskuu epäröi hetkeäkään, vaan lähtee tuulen ja leopardin matkaan siltä seisomalta.

Siitä alkaa Syyskuun seikkailu Satumaassa, joka on täynnä mitä ihmeellisimpiä paikkoja ja kummallisimpia otuksia.

"Keijut olivat alkujaan sammakoita. Amphibialaisotuksia, tajuatko? No, sammakkona oleminen ei ole kovin hauskaa, joten varastelimme sieltä täältä parempia osia - siipiä sudenkorennoilta ja kasvoja ihmisiltä ja sydämiä linnuilta ja sarvia erilaisilta vuohilta ja antilooppimaisilta olennoilta ja sieluja ifriteiltä ja häntiä lehmiltä - ja kehityimme miljoonan miljoonan minuutin kuluessa, ihan niin kuin tekin."

Satumaa ei ole niin kuin ennen, hyvän kuningattaren Malvan aikana, sillä nykyinen nuori hallitsija Markiisitar on tuonut tulleessaan hirvittävän määrän kieltoja ja sääntöjä. Varsin pian Syyskuu huomaakin olevansa sankaritar, joka palauttaa kauhoja noidille ja noutaa salaperäisen taikaesineen lumotusta metsästä yrittäen samalla välttää syömästä keijuruokaa. Yksin hänen ei kuitenkaan tarvitse kulkea, sillä Syyskuu löytää matkakavereikseen uusia ystäviä: kirjoja rakastavan louhikäärmeen A-L (tuttujen kesken Allu) ja maridipojan nimeltä Lauantai. Pelastaakseen ystävänsä Syyskuun on lopulta kuitenkin yksin rakennettava lautta, jolla pääsee purjehtimaan Satumaan ympäri.

Toisessa osassa Syyskuu kaipaa takaisin Satumaahan, mutta kun hän lopulta sinne pääsee, on kaikki huolestuttavalla tavalla toisin. Satumaan olennoilta on kadonnut varjoja ja sitä myöten taikuus on vähentynyt koko valtakunnassa. Ja kaikki on Syyskuun syytä, kuten hän pian oivaltaa. Ei auta, on ryhdyttävä taas sankarittareksi, vaikka ilman vanhoja ystäviä, joita ei tunnu löytyvän mistään. Syyskuun on mentävä Alimaahan hakemaan varjot takaisin ja lopettamaan Halloweenin aloittama varjokapina. Alimaassa kaikki on hieman toisin ja tutuilta vaikuttavat olennot eivät olekaan sellaisia, millaisina Syyskuu heidät muisti. Vain epätodennäköisten kumppanuuksien kautta voi Syyskuu pelastaa Satumaan luisumasta tavalliseksi ihmisten maailmaksi.

Molemmat kirjat ovat selvästi velkaa L. Frank Baumin Ihmemaa Oz -kirjoille ja Lewis Carrollin Liisa-kirjoille. Nuori tyttö matkaa eriskummallisessa maailmassa erikoisten kumppanien kanssa kohdatakseen ilkeän hallitsijan. Kovin tuttua. Kirjojen kohdeyleisö on itseäni selvästi nuorempaa, noin Syyskuun ikäpolvea, joten ehkä heitä ei kirjallinen tuttuus häiritse niin paljoa. Nuoremmilta lukijoilta saattaa myös jäädä huomaamatta, että kirjat sijoittuvat toisen maailmansodan aikaan.

Valente vieraili kesällä 2016 Finncon-tapahtumassa Tampereella. Vaikka en kauheasti hänen esiintymistavastaan innostunutkaan, oli kuitenkin ihan mielenkiintoista lukea hänen tuotantoaan. Seuraavalla kerralla tartun kuitenkin ehkä mielummin hänen aikuisille suunnattuihin kirjoihinsa, jos ne vastaan sattuvat tulemaan.

Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla (The Girl Who Circumnavigated Fairyland in a Ship of Her Own Making). Suom. Sarianna Silvonen. Gummerus. Juva 2013.
Catherynne M. Valente: Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa (The Girl Who Fell Beneath Fairyland and Led the Revels There). Suom. Sarianna Silvonen. Gummerus. Juva 2014.