Alexander McCall Smith: The Sunday Philosophy Club

Isabel Dalhousie on skotti, filosofi ja keski-ikäinen sinkku Edinburghista. Hän toimittaa filosofista aikakauslehteä ja pohtii mielellään filosofiaa muutenkin.

"In a purely philosophical sense, it must be very demanding to be German. Far better to be French (irresponsible and playful) or Greek (grave, but with a light touch). Of course, her own heritage, she thought, was enviable: Scottish common-sense philosophy on one side and American pragmatism on the other. That was a perfect combination."

Erään konsertin jälkeen Isabel näkee, miten nuori mies putoaa hämmästynyt ilme kasvoillaan kuolemaan. Kuolema katsotaan onnettomuudeksi, mutta Isabel on varma, ettei se ollut vahinko. Apunaan sukulaistyttönsä Cat, tämän ex-poikaystävä Jamie ja sanavalmis kotiapulainen Grace Isabel aloittaa omat murhatutkimuksensa. Siinä sivussa hän on aina valmis arvostelmaan Catin nykyistä, epäilyttävän värisiä housuja pitävää poikaystävää.

Ei ehkä pitäisi, mutta väkisin tulee verrattua kirjaa kirjailijan tunnetumpaan Naisten etsivätoimisto 1 –sarjaan. Yhtäläisyyksiä ei tarvitse kaivaa kovin syvältä. Molemmissa päähenkilö on itsenäinen, omillaan tuleva nainen, joka kaipaa ja idealisoi edesmennyttä isäänsä. Molemmilla on apunaan sananvalmis nainen (tai kaksi). Molemmilla on tapana tarkastella ja ihmetellä maailman menoa. Mutta siinä missä Mma Ramotswe tuumailee rennosti ja juo pari kuppia rooibos-teetä, Isabel tekee jatkuvasti tunteisiinsa perustuvia hätäisiä johtopäätöksiä.

Kirja oli kyllä ihan sujuvalukuinen, mutta kokonaisuutena – etenkin huonon ja epäuskottavan loppunsa vuoksi – pettymys. Se jätti tämän lukijan kylmäksi. En tiedä, oliko se sitten kirjailijan tarkoituskin: kylmä Skotlanti, lämmin Botswana. Lopun lisäksi kirjassa oli muitakin uskottavuusongelmia. Päähenkilö ei esimerkiksi missään vaiheessa mene poliisin puheille, ei vaikka löytää kodistaan murhaajaksi epäilemänsä tunkeutujan.

Tapahtumat seuraavat kirjassa toisiaan, väliin mahtuu toki piristysruiskeena Isabelin filosofisia pohdintoja arjen ongelmista. Juoni ratkaisuineen kuitenkin muistuttaa nykyisiä TV-rikos/poliisisarjoja, joissa syyllinen on aina joku niistä poliisin/rikospaikkatutkijan ensin jututtamista ja jonka lukija itse arvaa heti syylliseksi. Melkoista lukijan aliarviointia. Kaiken kruunasi se, että kirjalle ja koko kirjasarjalle antanut Sunnuntain Filosofia-Klubi ei kokoontunut kirjassa kertaakaan. En aio ottaa selville, tapahtuuko näin jatkossakaan.

Alexander McCall Smith: The Sunday Philosophy Club. Abacus. Great Britain 2009.

Thomas Enger: Henning Juul 1-2

Rikosreportteri Henning Juul on palannut sairaslomalta töihin, mutta kantaa yhä sekä fyysisiä että henkisiä arpia kahden vuoden takaisesta tulipalosta, jossa hänen pieni poikansa kuoli. Yksityis- ja työelämä ei ole entisellään. Töihinpaluun aikaan tapahtuu nuoren naisen murha, jota Henning alkaa tutkia. Elokuva-alaa opiskellut nainen kivitetään kuoliaaksi, mutta onko syyllinen todella hänen pakistanilaispoikaystävänsä vai liittyykö murhan urhin tekemään outoon elokuvaan. Kesken tutkimuksiensa Henning törmää vielä pakistanilaismafiaan ja joutuu toisen murhan todistajaksi.

"Henning tuijottaa käsivarsien tatuointeja. Vihreä sammakko toisessa ja musta skorpioni toisessa. Sammakot elävät sekä maalla että vedessä. Maalla ne viihtyvät parhaiten öisin, pyydystävät selkärangattomia hyönteisiä. Päivän ajaksi ne piiloutuvat pedoilta varjoisiin ja kosteisiin paikkoihin."

Aavekivussa Henning Juuliin ottaa yhteyttä 14 vuoden tuomion murhasta saanut, tunnettu gansteri Tore Pulli, joka kertoo tietävänsä jotain Juulin pojan kuolemasta. Vastapalveluksi Pulli haluaa Juulin selvittävän, kuka oikeasti oli se murhan takana, josta hänet tuomittiin. Juul ehtii käydä tapaamassa Pullia Oslon vankilassa kerran, kun Pulli yllättäen kuolee kesken TV-haastattelun. Juul menettää tietolähteensä, mutta jatkaa silti tapauksen tutkimista. Kun kuvioissa on bodattuja lihaskimppuja, häikäilemättömiä palkkamurhaajia ja äkkipikaisia entisiä vankilakundeja, ovat sekä Juul että hänen läheisensä pian todellisessa hengenvaarassa.

"Mjønes oli kaivanut suuren määrän tietoa tappavasta hermomyrkystä, jonka nimi on batrakotoksiini. Sitä on eräässä kolumbialaisessa sammakkolajissa. Choko-intiaanit kastavat nuoliensa kärjen siihen. Sammakon nimikin on nuolimyrkkysammakko, yhden ainoan yksilön myrkky riittää tappamaan viidestäkymmenestä sataan ihmistä."

Mukavaa lukea vaihteeksi dekkari, jonka pääosassa ei ole rikosetsivä, poliisi tai yksityisetsivä. Toimittaja on tietysti luonnollinen valinta kirjailijalle, joka on itsekin toimittaja. Henning Juul on kovin inhimillinen päähenkilö; hänellä on paljon pelkoja ja traumoja eikä hän ole mikään yliälykäs superetsivä. Hoksottimet hänellä toki on kohdallaan.

Alusta lähtien oli selvää, että tämä on Henning Juulista kertova dekkarisarja. Erehdyksessä luin vain ensin toisen osan. Ensimmäinen osa avasi merkittävästi päähenkilön taustoja, käyttäytymistä ja motiiveja, joten suosittelen lukemaan osat järjestyksessä. Sarjamaisuus näkyi Aavekivussa erityisesti siinä, että välillä keskiössä tuntui olevan vain ja ainoastaan pojan kuoleman selvittäminen eikä Pullin tapaus. Arvatenkin jokaisessa kirjassa Juul saa selville jotain uutta tulipalosta. Toivottavasti jossain vaiheessa sen ratkaiseminen on oikeasti kirjan pääaihe - mutta nähtäväksi jää, missä vaiheessa kirjailija on valmis luopumaan osat toisiinsa sitovasta, päähenkilöä liikuttavasta tekijästä.

Thomas Enger: Valekuollut (Skinndød). Suom. Päivi Kivelä. Otava. Keuruu 2011.
Thomas Enger: Aavekipu (Fantomsmerte). Suom. Päivi Kivelä. Otava. Keuruu 2012.