Isabel Dalhousie on skotti, filosofi ja keski-ikäinen sinkku Edinburghista. Hän toimittaa filosofista aikakauslehteä ja pohtii mielellään filosofiaa muutenkin.
"In a purely philosophical sense, it must be very demanding to be German. Far better to be French (irresponsible and playful) or Greek (grave, but with a light touch). Of course, her own heritage, she thought, was enviable: Scottish common-sense philosophy on one side and American pragmatism on the other. That was a perfect combination."Erään konsertin jälkeen Isabel näkee, miten nuori mies putoaa hämmästynyt ilme kasvoillaan kuolemaan. Kuolema katsotaan onnettomuudeksi, mutta Isabel on varma, ettei se ollut vahinko. Apunaan sukulaistyttönsä Cat, tämän ex-poikaystävä Jamie ja sanavalmis kotiapulainen Grace Isabel aloittaa omat murhatutkimuksensa. Siinä sivussa hän on aina valmis arvostelmaan Catin nykyistä, epäilyttävän värisiä housuja pitävää poikaystävää.
Ei ehkä pitäisi, mutta väkisin tulee verrattua kirjaa kirjailijan tunnetumpaan Naisten etsivätoimisto 1 –sarjaan. Yhtäläisyyksiä ei tarvitse kaivaa kovin syvältä. Molemmissa päähenkilö on itsenäinen, omillaan tuleva nainen, joka kaipaa ja idealisoi edesmennyttä isäänsä. Molemmilla on apunaan sananvalmis nainen (tai kaksi). Molemmilla on tapana tarkastella ja ihmetellä maailman menoa. Mutta siinä missä Mma Ramotswe tuumailee rennosti ja juo pari kuppia rooibos-teetä, Isabel tekee jatkuvasti tunteisiinsa perustuvia hätäisiä johtopäätöksiä.
Kirja oli kyllä ihan sujuvalukuinen, mutta kokonaisuutena –
etenkin huonon ja epäuskottavan loppunsa vuoksi – pettymys. Se jätti tämän
lukijan kylmäksi. En tiedä, oliko se sitten kirjailijan tarkoituskin: kylmä
Skotlanti, lämmin Botswana. Lopun lisäksi kirjassa oli muitakin uskottavuusongelmia.
Päähenkilö ei esimerkiksi missään vaiheessa mene poliisin puheille, ei vaikka löytää kodistaan murhaajaksi epäilemänsä tunkeutujan.
Tapahtumat seuraavat kirjassa toisiaan, väliin mahtuu toki piristysruiskeena Isabelin filosofisia pohdintoja arjen ongelmista. Juoni ratkaisuineen kuitenkin muistuttaa nykyisiä
TV-rikos/poliisisarjoja, joissa syyllinen on aina joku niistä poliisin/rikospaikkatutkijan ensin jututtamista ja jonka lukija itse arvaa heti syylliseksi. Melkoista lukijan aliarviointia. Kaiken kruunasi se, että kirjalle ja koko
kirjasarjalle antanut Sunnuntain Filosofia-Klubi ei kokoontunut kirjassa kertaakaan.
En aio ottaa selville, tapahtuuko näin jatkossakaan.
Alexander McCall Smith: The Sunday Philosophy Club. Abacus. Great Britain 2009.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti