"Kun olin suunnilleen yhdeksänvuotias, pidin päiväkirjaa siitä millaista oli olla de Luce, tai ainakin siitä millaista oli olla juuri tämä tietty de Luce. Mietin aika paljon miltä minusta tuntui, ja päädyin siihen lopputulokseen että Flavia de Lucena oleminen oli vähän kuin olisi ollut sublimaatti: musta kidemäinen sakka, joka jää violeteista jodihuuruista kylmän lasisen koeputken pohjalle. Tuohon aikaan se oli minusta paras mahdollinen kuvaus asiasta, eikä kahden vuoden aikana ollut tapahtunut mitään mikä olisi saanut mieleni muuttumaan."Eletään vuotta 1950. Siskot kiusaavat ja Flavia hautoo myrkyllistä kostoaan, kun keittiön ovelta löytyy kuollut lintu vanha postimerkki nokassaan, mikä saa Flavian tavallisesti rauhallisen isän pelästymään kunnolla. Yöllä Flavia kuulee riitelyä isän työhuoneesta ja seuraavana aamuna kartanon puutarhasta löytyy vieraan miehen ruumis. Nopean päättelykykynsä ja paikallistuntemuksensa ansiosta Flavia alkaa selvittää arvoituksellista murhaa apurinaan vain uskollinen Gladys-polkupyöränsä.
Kirjan kaava on hyvin perinteinen dekkari ("kuka-sen-teki") maustettuna viisikkomaisella seikkailulla, jossa fiksu lapsi päihittää aikuiset poliisit - joutuen ensin tietysti tukalaan tilanteeseen pääroiston kanssa.
"Jalkani oli sidottu niin tiukasti yhteen, että tunsin miten nilkan luut hankasivat toisiaan vasten, ja minun piti hypellä eteenpäin kuin sammakko."Kirja erottuu kuitenkin joukosta persoonallisen päähenkilönsä ansiosta. 1950-luvun englantilaisen maalaiskylän kuvaus luo kirjalle ajan henkeen sopivan miljöön. Jos pitää enemmän sellaisista dekkareista, joissa rikokset ratkaistaan älyllä eikä aseilla ja joissa ei väkivallalla mässäillä, kannattaa tutustua tähän Flavia de Luce -sarjan avausosaan. Minusta tuli ainakin Bishop's Laceyn vakituinen vieras.
Alan Bradley: Piiraan maku makea (The Sweetness at the Bottom of the Pie). Suom. Maija Paavilainen. Bazar. Tanska 2016.
