Kate Atkinson: Joka lapsia ja koiria rakastaa

Kotiseudulleen palannut Jackson Brodie etsii nyt erään järjestön palkkalistoilla kadonneita ja/tai kaapattuja lapsia. Australialaisen naisen toimeksianto on tuonut hänet Leedsiin, jossa vaikeudet alkavat kasaantua ennestäänkin hankalalta tuntuneen, vuosikymmeniä vanhan jutun ylle. Joku toinenkin on samoilla jäljilllä, joku asettaa jäljityslaitteen seuratakseen Jacksonia. Mutta miksi tuo joku käyttää samaa nimeä kuin Brodie?

Yksityiselämässäkin olisi parantamisen varaa. Leeds palauttaa mieleen Jacksonin nuoren kuolleen siskon kohtalon. Toisaalta Jackson etsii yhä naista, joka huijasi häneltä omaisuuden ja särki sydämen. Elämässä on kuitenkin mukana ex-vaimo, tytär, ex-tyttöystävä ja poika, jota hän rakastaa ehdoitta. Sattumalta paikalle osuneena Jackson tulee pelastaneeksi Lähettiläs-nimisen pikkukoiran pahoinpitelijältään. Hämmästyksekseen hän huomaa olevansa koiranomistaja, joka pitää runoista.

"Kaunokirjallisuus ei ollut koskaan ollut lähellä Jacksonin sydäntä. Tietokin oli ihan tarpeeksi koettelevaa, miksi piti vielä keksiä juttuja omasta päästä? Hän tajusi, että maailman merkittävimmät romaanit käsittelivät kolmea aihetta: kuolemaa, rahaa ja seksiä. Toisinaan yhtä valasta. Mutta runous oli kutsumatta luikerrellut ovesta sisään. Sammakko voi valoon kuolla! Järjetöntä. Tässä hän siis oli, ajatteli kauan sitten kuollutta ja kuopattua siskoaan ja sai voimaa naisesta, joka oli viettänyt hautajaisia omissa aivoissaan."

Tarinaan liittyy myös entinen poliisi, ostoskeskuksen vartiointipäällikkö Tracy Waterhouse, joka päätyy ostamaan riepotellun ja kommennellun pikkutytön tämän narkkariäidiltä. Kun ruumiita alkaa tulla, on heidän lähdettävä pakomatkalle. Miksi joku haluaa yllättäen, kaikkien näiden vuosien jälkeen penkoa ikivanhaa lastensuojelujuttua? Miten Tracy ja hänen poliisiystävänsä siihen liittyvät? Entä mikä rooli tarinassa on iäkkäällä näyttelijällä Tillyllä, jolla on kaikkien muiden mielestä paha muistiongelma, mutta joka itse muistelee mielellään vanhoja ystäviään ja rakkauksiaan suositun televisiosarjan kuvausten lomassa?

Kaikki juonenlangat ja ihmiskohtalot Atkinson punoo toistensa lomaan jo aikaisemmista Brodie-kirjoistaan tutuksi tulleella taitavalla tavalla. Lukija pysyy hänen otteessaan loppuun asti - ja janoaa heti uutta lukukokemusta.

Kate Atkinson: Joka lapsia ja koiria rakastaa (Started Early, Took My Dog). Suom. Kaisa Kattelus. Schildts & Söderströms. Juva 2015.

Lisää dekkareita

Kun kerran vauhtiin pääsin, niin tulihan noita dekkareita luettua vähän enemmänkin. Tässä lyhyet kuvaukset kuvan kirjoista.

Ruotsista tuntuu tulevan niin paljon hyviä dekkaristeja, ettei kaikkiin tahdo ehtiä tutustua. Camilla Läckberg oli itselleni uusi tuttavuus, mutta erittäin hyvä sellainen. Luin kaksi ensimmäistä Fjällbacka-dekkaria ihan putkeen, niin hyvin sen kieroutunut rikosmaailma piti otteessaan. Ja lisää luen heti, kun vain kohdalle sattuu. Tämän dekkarisetin ehdottomasti parhaat kirjat!

Kirjailija Erica Falck palaa synnyinseudulleen vain joutuakseen kohtaamaan heti lapsuudenystävänsä kylpyammeeseen jäätyneen ruumiin. Se näyttää itsemurhalta, mutta paljastuu pian lavastukseksi. Vanha kotikaupunki näyttää Ericalle aivan uudet kasvot, mutta onneksi myös joistain vanhoista tutuista löytyy uusia piirteitä, jotka toimivat vastapainona ikäville asioille.
Camilla Läckberg: Jääprinsessa (Isprinsessan). Suom. Outi Menna. Schildts. Porvoo 2013.

Pikkupoika löytää metsästä nuoren naisen alastoman ruumiin. Tässä olisi jo tarpeeksi selviteltävää Fjällbackan poliisilla, mutta ruumiin alta löytyy vielä kahden naisen luurangot. Voiko liikkeellä olla 1970-luvulla "uransa" aloittanut sarjamurhaaja vai onko kyseessä jäljitteljä? Poliisilla on pian täysi työ estää uudet surmat.
Sarjan toisessa osassa pääpaino on Patrikissa ja poliisityössä, joka välillä kaikkine kliseineen hieman ärsyttää. Muuten ei voi kuin ihailla kirjailijan ratkaisua antaa kuolleille tytöillekin puheenvuoro ja muuttaa siten luurangot ihmisiksi.
Camilla Läckberg: Saarnaaja (Predikanten). Suom. Outi Menna. Schildts. Porvoo 2011.

Nuori juristi, Tom Aragon saa toimeksiannon rikkaalta amerikkalaisrouvalta, jonka aviomies on aikoinaan häipynyt Meksikoon perheen palvelijan ja matkailuauton kanssa. Nyt Tomin pitäisi löytää kadonnut mies ja selvittää, rikastuiko mies Meksikossa. Vuosien jälkeen kadonnutta on hankala jäljittää eikä meksikolainen lahjuskulttuuri saati yksi toisensa jälkeen kuolevat todistajat helpota asiaa.
Hieman vanhempaa vuosikertaa (ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1980) edustava jännäri, yllätyksetön juoni, mutta sujuvalukuinen.
Margaret Millar: Kysykää minua huomenna (Ask for me tomorrow). Suom. Eila Pennanen ja Hanno Vammelvuo. WSOY. Juva 2003.

"Ringa hypisteli hetken vihreää peltisammakkoa ja väänsi sen sitten käyntiin pikkuruisella avaimella. Otus hyppi täsmällisiä loikkia pitkin lattiaa, kunnes törmäsi kirkkaanpunaisen polkuauton takapyörään ja jäi siihen pomppimaan. Vähitellen liike hidastui ja loppui sitten kokonaan. Sammakko jäi kenottamaan avonainen suu kohti kattoa."

Meri ja Tuuli ovat identtiset kaksoset, ulkonaisesti samannäköiset mutta luonteeltaan kuin yö ja päivä. Toinen elämästä nauttiva leski Saksasta, toinen eronnut ja alkoholiongelmainen juristi Suomesta. Siskoksilla on hyvin erilaiset muistikuvat lapsuudesta ja nuoruudesta - kumpi muistaa oikein vai muistavatko molemmat väärin? Kun toinen naisista katoaa värikkään perheillallisen jälkeen, ei kukaan tiedä, onko kyseessä rikos, onnettomuus vai tahallinen katoamistemppu.
Pakkanen hallitsee inhimilliset ihmiskuvaukset. Juoni johdatteli ajattelemaan paljon rankempaa lopputulosta kuin kirjan sivuilta lopulta paljastuikaan.
Outi Pakkanen: Muistivirhe. Otava. Keuruu 2010.

"Sammakko. Siinä toinen hyvä liikanimi, minä ajattelin kuunnellessani Rinaldin kummallista, kurnuttavaa ääntä."

Oikeusantropologi Temperance Brennan saa tutkittavakseen yhdeksänvuotiaan tytön ruumiin ja heti perään hieman vanhemman tytön luurangon. Kuolemat liittyvät jotenkin kahden moottoripyöräjengin väliseen valtataisteluun. Ennen kuin tapaus on saatu ratkaistua, on sekä Tempe että hänen sisarenpoikansa Kit joutuneet hengenvaaraan.
Taas yksi oikeuslääketieteellistä luutohtorointia runsaasti sisältävä Brennan-kirja, joka toistaa totuttua kaavaa. Jos et kaipaa yllätyksiä, on tässä sopiva kirja sinulle.
Kathy Reichs: Kuoleman kyydissä (Deadly Décisions). Suom. Heikki Salojärvi. WSOY. EU 2011.

Charlotten kaupungin poliisilaitos taistelee kasvavaa rikollisuutta vastaan. Poliisilaitos ei ole ollut kovin imartelevasti esillä mediassa, minkä vuoksi poliisipäällikkö Judy Hammer määrää apulaispoliisipäällikkö Virginia Westin takaisin kenttätyöhön mukanaan rikosreportteri Andy Brazil. Edessä on monta epämiellyttävää tilannetta, sillä kaupungissa on irti ainakin yksi sarjamurhaaja.
Hyvin sujuva dekkari, joka saa kuitenkin miinuksia todella töksähtävästä lopusta ja rikoksien ylenpalttisesta määrästä.
Patricia Cornwell: Herhiläispesä (Hornet's Nest). Suom. Ilkka Rekiaro. Otava. Keuruu 1999.

Dekkariviikon satoa

Mikähän siinä on, että kesällä tulee luettua enemmän dekkareita kuin talvella? Luulisi sitä pikemminkin keskellä pimeää ja synkkää talvea kaipaavan jotain kevyttä luettavaa... Toisaalta nämä sateiset kesäkelit suorastaan pakottavat tarttumaan kirjaan. No, koska Helsingin Sanomat niin ystävällisesti muistutti Dekkariviikosta, kaivoin minäkin hyllystäni lukemattomia dekkareita ja sukelsin jännäreiden maailmaan.

Tässä lyhyet selostukset viikon aikana lukemistani dekkareista, jotka sattuivat kaikki olemaan englanninkielisiä. Kirjat ovat luku-, ei paremmuusjärjestyksessä.

Tämä kirja menee heti ensimmäisellä sivulla suoraan asiaan: rikosetsivä Tom McMichael määrätään johtamaan miljonääri Pete Bragan murhatutkintaa. Hänen on hoidettava työnsä tarkemmin kuin normaalisti, sillä uhri tappoi vuosia aikaisemmin Tomin isoisän. Kun juttuun sotkeutuu vielä Tomin entinen tyttöystävä, toisesta rikoksesta syytetty isä ja murhatun Bragan kaunis sairaanhoitaja, on luvassa tiukkoja käänteitä.
T. Jefferson Parker: Cold Pursuit. HarperTorch. USA 2004.

"But when she stepped out of the Eagle, she was assailed by the noise of what sounded like the bleating of a herd of a thousand sheep. Colorado River toads, she realized with a smile of relief. The night wasn't going to be quiet after all. The frogs' noisy squawking was one of the sounds of summer. That first rainstorm always awakened hordes of hibernating toads and set them on their brief but frenetic mating trail. Their raucous racket never failed to cheer Joanna. It meant that after months of dry days and endless blue skies, the rains had returned, bringing with them the promise of life begun anew. Joanna knew that once she went inside, the walls of the house would cut off the toads' welcome, cheery song. That settles it, she told herself, making up her mind. I'm sleeping out on the porch again tonight."

Sheriffi Joanna Brady käyttää naisen vaistoaan ratkoessaan Arizonan autiomaasta löydetyn tytön murhaa. Tyttö oli suosittu ja hänen vanhempansa ovat paikkakunnan vaikuttajia, joten sekä ihmisiä että paljastuneita salaisuuksia on osattava käsitellä oikein. Siinä samalla Joanna suree rooliaan tuoreena leskenä ja yksinhuoltajaäitinä. Tarina eteni aivan liian hitaasti minun makuuni; ruumiskin löydetään vasta sivun 150 tienoilla, vaikka murha tapahtuu jo kirjan alussa. Ja vaikka aina ilahdunkin kaikista sammakko-maininnoista, oli tässä kirjassa aivan liikaa turhaa kuvailevaa tekstiä, joka ei vienyt juonta yhtään eteenpäin (esimerkki yllä).
J.A. Jance: Skeleton Canyon. Avon. USA 1998.

Tohtori Kay Scarpetta saa tutkittavakseen kirjailija Beryl Madisonin julman murhan. Kuka vainosi Beryliä kuukausia, ja miksi hän aukaisi oven tappajalleen? Murhan aikoihin kadonnutta, Berylin seuraavan kirjan käsikirjoitusta monet himoitsevat itselleen, mutta kenellä se oikeasti on? Sillä kuuluisalla ja palkitulla kirjailijalla, josta käsikirjoituksessa oletettavasti on melkoisia paljastuksia? Ruumiita tulee lisää ja Scarpetta huomaa pian saaneensa myös vainoojan kannoilleen. Kirja pitää otteessaan ihan loppuun asti, vaikka kaava onkin tuttu muista Cornwellin Scarpetta-dekkareista.
Patricia Cornwell: Body of Evidence. Warner. England 1991.

"None of us, thought Dalgliesh, have a right to expect it. But we do. Irrelevantly a phrase of Plutarch fell into his mind. Boys throw stones at frogs in sport. But the frogs do not die in sport, they die in earnest."

Komentaja Adam Dalgliesh Scotland Yardista saapuu tutkimaan Hoggattin rikosteknisessä laboratoriossa tapahtunutta murhaa. Uhri on yksi laboratorion johtavista työntekijöistä, asiantuntija, josta juuri kukaan ei pitänyt. Useammalla henkilöllä oli syynsä toivoa uhrin kuolemaa, mutta kuka hänet oikeasti tappoi? Ehtiikö Dalgliesh ratkaista rikoksen ennen kuin murhaaja valitsee toisen uhrinsa? Tämä on ns. perinteinen dekkari, jossa lukija kuvittelee tietävänsä murhaajan. Hieman häiritse se alun "irrallinen" kuolemantapaus, joka toimikin vain johdontona henkilöiden esittelylle. Ajaton tarina kuitenkin toimii.
P.D. James: Death Of An Expert Witness. Sphere. Great Britain 1977.

Alexander Kinloch on sukunsa musta lammas: Skotlannin nummille vetäytynyt erakko, joka maalaa tauluja elannokseen. Alexanderin idyllinen rauha rikkoontuu, kun hän ensin kuulee isäpuolensa saaneen sydänkohtauksen ja sitten hänet mukiloidaan mökkinsä edustalla. Hyökkääjät etsivät jotain, mutta mitä? Kotona isäpuoli antaa Alexanderille oikeuden hoitaa hänen asioitaan, joihin kuuluu mm. panimolta kavallettujen miljoonien puntien etsiminen sekä kilpahevosen ja palkintopokaalin piilottaminen. Sisarpuoli miehineen ei pidä tästä järjestelystä, mutta onnekseen Alexander saa apua muilta tahoilta. Tämän viisikon paras dekkari. Piristävää, kun päähenkilö oli taiteilija eikä murhia tehty joka toisessa luvussa. Kirjalijan tausta kilpahevosten kanssa oli vahvasti esillä.
Dick Francis: To the Hilt. Pan Books. England 1996.

Kate Atkinson: Jackson Brodie 1-3

Jackson Brodie on ex-sotilas, ex-poliisi ja ex-mies, nykyinen yksityisetsivä. Hän rakastaa tytärtään, pitää naisista ja autoista sekä unelmoi eläköitymisestä ja muuttamisesta Ranskaan. Ensin pitäisi kuitenkin saada jostain riittävästi tuloja. Yksityisetsivän työllä ei juurikaan rikastumaan pääse, kun jutut ovat lähinnä uskottomuudesta epäiltyjen seuraamista tai kiusallisilla nimillä varustettujen kadonneiden kissojen etsimistä.

Jackson Brodie -sarjan ensimmäisessä osassa Jackson saa tutkittavakseen peräti kolme rikosta, kaikki varsin vanhoja tapauksia. Sisaret pyytävät apua vuonna 1970 kadonneen pikkusiskonsa etsimisessä. Isä haluaa tietää, kuka tappoi hänen tyttärensä kymmenen vuotta sitten tyttären ensimmäisenä työpäivänä. Ja nainen haluaa löytää sisarentyttärensä, joka annettiin vauvana adoptoitavaksi, kun äiti oli tappanut vauvan isän kirveellä, ihan tavallisena päivänä.

"Keltainen, vaaran väri, niin kuin ne pienet myrkylliset keltaiset sammakot. Se koditon tyttö tänä aamuna St. Andrew's Streetillä - hänen tukkansa oli myrkkysammakoiden värinen. Jackson oli melkein kompastunut häneen mennessään Blissiin."

Kolme tapausta vaikuttaa ensi alkuun täysin erillisiltä, mutta Atkinson kietoo ne taitavasti yhteen. Pidin erityisesti siitä, ettei yksityisetsivä Brodie ole kaikkitietävä, vaan osa arvoituksista jää häneltä ratkaisematta, vaikka yhdellä tapauksella on liitos myös hänen omaan elämäänsä. Tarkka lukija tietää enemmän kuin Brodie.

Toinen osa sijoittuu Edinburghiin Fringe-taidefestivaalien aikaan. Festivaalivieraat joutuvat todistamaan, miten raivostunut autonkuljettaja hyökkää toisen autoilijan kimppuun baseballmailaa käyttäen. Yksi pahoinpitelyn todistajista on Jackson Brodie, joka on lomamatkalla tyttöystävänsä kanssa. Todistajien elämät ottavat tapahtuman jälkeen uusia suuntia - eikä vähiten Brodien, joka joutuu yllättäen epäilyksi murhasta. Kaikki tuntuu lopulta liittyvän yhteen niin kuin venäläiset maatuskat.

"There were also dolls in the shape of cats, dogs, frogs, there were American presidents and Soviet leaders, there were five-doll sets and fifty-doll sets, there were cosmonauts and clowns, there were crudely made dolls and ones that had been exquisitely painted by real artists."

Toinen kirja loppuu ja kolmas alkaa varsin väkivaltaisesti. Kuusivuotias Joanna pääsee hädin tuskin karkuun murhaajaa, joka tappaa tytön äidin, siskon ja veljen. Joannasta tulee menestynyt lääkäri, joka mystisesti katoaa, kun murhaaja vapautuu vankilasta 30 vuotta myöhemmin. Samaan aikaan henkilökohtaisia tutkimuksiaan suorittava ex-yksityisetsivä Jackson Brodie valitsee ajatuksissaan väärän junan ja joutuu vakavaan junaonnettomuuteen Edinburghissa.

Kolmaskin dekkari on taattua laatua: kiinnostavasti rakennettuja henkilöitä ja näennäisesti erillisiä ihmiskohtaloita. Mukana on myös edellisistä osista tuttuja hahmoja. Kuten kirjan nimestäkin voi päätellä, huonot uutiset seuraavat toisiaan; sävy on synkempi, mutta ei kuitenkaan lohduton tai liian synkkä. Mustan huumorin ystävät tykkäävät.

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä (Case Histories). Suom. Kaisa Kattelus. Schildts & Söderströms. Porvoo 2012.
Kate Atkinson: One Good Turn. Black Swan. Great Britain 2007.
Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia? (When will there be good news?). Suom. Kaisa Kattelus. Schildts & Söderströms. Tanska 2014.

Ulla-Lena Lundberg: Jää

"Jos on nähnyt kuinka maisema muuttuu, kun näköpiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksittäisen ihmisen elämällä ole merkitystä."

Luotojen saaristoseurakuntaan tulee uusi pappi, Petter Kummel. Mukanaan pappi tuo Mona-vaimonsa ja pienen Sanna-tyttärensä sekä tuulahduksen mantereelta. Talvi- ja jatkosodan päättymisestä on kulunut vain pari vuotta, ja kaikesta on pulaa. Ihmiset ovat kuitenkin täynnä tarmoa ja toivoa sekä haaveita jostain paremmasta. Kaikkea tarvitaan, sillä elämä saaristossa luonnonvoimien armoilla ei ole helppoa.

"Vauhtia on oltava ettei uppoa läpi pahimmissa paikoissa, mutta ei sellaista vauhtia että säntää eteenpäin kuin raivo härkä vaan pitää nähdä mikä tilanne on. Koko ajan täytyy tietää miltä edessäpäin näyttää ettei porhalla ohuen jään alueelle jolta ei sitten pääsekään pois. Jää on siitä kiinnostavaa, että vaikka on kulkenut hyvän matkaa sellaisella alueella, jää ei ikinä kanna jos yrittää tulla samaa tietä takaisin. Koskaan ei pidä kääntyä eikä peruuttaa, juuri sen takia on tärkeää olla tarkoin selvillä siitä miten kulkee."

Luodot ja luonto ovat kirjan päähenkilöitä siinä missä ihmisetkin. Karuilla saarilla, meren tai jään ympäröiminä on yritettävä tulla toimeen, saatava elanto itselleen ja perheelleen. Yhteisön apu on tärkeää ja siksi papista tuntuukin oudolta, että hänen seurakuntalaisensa ovat jakautuneet kahteen leiriin, itä- ja länsiluotolaisiin. Pappi itse ei ymmärrä politiikkaa tai ihmisten taka-ajatuksia, mutta oppii kyllä pian tulkitsemaan saaristolaiselämän sävyjä.

Kirjan vahvuutena on elävä ihmiskuvaus. Monet henkilöt tulevat lukijalle niin tutuiksi, että lopussa tuntee menettävänsä ystäviä. Pappi Petter Kummel on huumorintajuinen ja inhimillinen idealisti, joka asettaa muiden tarpeet omiensa edelle. Koska työ vie papin usein pois pappilasta, käytännöllinen pastorska Mona Kummel hukuttaa kotitöihin kaipauksensa rakastamaansa miestä kohtaan. Osuuskauppias Adele Bergman pitää tiukasti Luotojen puolta, niin tiukasti että haluaa puuttua myös saaristolaisten uskonelämään. Lääkäri, kenraalin tytär Irina Gyllen on paennut Neuvostoliitosta ja piilottelee Luodoilla kaikelta muulta paitsi omaltatunnoltaan. Vain vahva lääkitys auttaa häntä selviämään poikansa hylkäämisen tuskasta. On Posti-Anton, joka näkee enteitä, mieheensä tyytymätön opettaja Lydia Manström, naapuriseurakunnan pappi Fredrik Berg ja monta muuta...

Elämä soljuu eteenpäin, vuodenaikojen mukaan. Petter tavoittelee pastoraattia ja sen myötä vakituista virkaa Luodoilla, Mona pitää pappilan talouden kunnossa sekä kasvattaa lapset kurissa ja nuhteessa. Seurakuntalaisista tulee ystäviä, sukulaiset tuppautuvat vierailemaan kesäisen kauniissa saaristossa. Kunnes tulee se päivä, joka muuttaa kaiken.

Olen kohtuullisen nopea lukija, mutta Jään kanssa eteen tuli yllättävä tilanne: viivyin sen parissa noin kaksi viikkoa. Varsinkin kirjan alku oli pakko lukea pienissä, 1-2 luvun paloissa. Palojen välillä piti pitää päivänkin pituinen sulattelutauko ennen kuin saatoin palata Luodoille. Teksti oli jotenkin niin täyttävää, niin täynnä elämää, niin täynnä ajatuksia ja näkökulmia, että sitä oli pakko sulatella välillä. Kirja tarkastelee hengästyttävään tahtiin ihmisiä sekä ulkoa- että sisältäpäin, mikä lisää tekstin painavuutta.

Ei mikäään ihme, että Jää voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2012.

Ulla-Lena Lundberg: Jää (Is). Suom. Leena Vallisaari. 3. painos. Teos & Schildts& Söderströms. Juva 2012.

Glen Duncan: Ihmissuden morsian

Edellisen kirjan lopputapahtumista on vierähtänyt muutama kuukausi. Maailman viimeinen ihmissusi Talulla Demetriou piilottelee salaisuuttaan Alaskan erämaassa ihmisuskottunsa, "hullun ranskalaisen" Cloquetin kanssa. Jaken kohtaloa yhä sureva Talulla on viimeisillään raskaana, joten kohta maailmassa on enemmän kuin yksi ihmissusi.

Perhe-elämän onni jää kuitenkin lyhyeksi kokemukseksi, sillä vampyyrit sieppaavat vastasyntyneen lapsen. Liittyvätkö huhut muinaisen vampyyrin paluusta ja auringossa kulkevista vampyyreista jollain tavalla sieppaukseen? Talulla on varsin tuore ihmissusi ja vielä tuoreempi äiti, mutta lapsen sieppaajia jahdatessaan erittäin vaarallinen. Takaa-ajo läpi Euroopan jättää jälkeensä ruumiita, sillä myös MOIKO on Talullan perässä. Saadakseen lapsensa takaisin Talulla on valmis kestämään mitä tahansa, tekemään mitä tahansa. Mutta mitä yksinäinen ihmissusi mahtaa lukuisille vihollisille?

"Suoniini oli jäänyt suden kuplia ja nautitut elämät seisoskelivat hämmentyneinä ja vollottivat kuin lapset ensimmäisenä koulupäivänään. Hirviön säikeitä roikkui niskalihaksissani, pakaroissani, pohkeissani. Uhrin veren ja uhrin lihan voima sykki ja hehkui, se tuntui lämpimältä sisätilalta jäätävän ulkoilman jälkeen."

Vaikka Talulla on ihmisiä kokonaisena syövä hirviö, hän saa lukijan puolelleen. Voiko ihmissutta luonnehtia inhimilliseksi? Se kuitenkin kuvaa Talullaa, joka pohtii äitiyttään, naiseuttaan ja ihmissuden luonnettaan. Ei kuitenkaan niin syvällisesti kuin Jake edellisessä kirjassa; pääpaino on nyt äidin vaistoissa. Ihmisäitien rintaruokinta-ongelmat ovat muuten ihan lasten leikkiä ihmissusiäitien ruokintapulmiin verrattuna...

Tämä on trilogian toinen osa. Kirjan tapahtumien perusteella on kohtuullisen helppo arvata, mihin sarjan viimeinen osa keskittyy. Mutta pakkohan se on aikanaan silti lukea, että tietää, miten ihmissusien, vampyyrien ja MOIKOn konflikti päättyy.

Glen Duncan: Ihmissuden morsian (Talulla Rising). Suom. Elina Koskelin. Like. Keuruu 2014.

J.R. Ward: Kuningas

Mustan tikarin veljeskunnan tarina jatkuu jo 12. osassa. Keskiössä on sarjan ensimmäisen osan lailla vampyyrien kuningas Wrath ja hänen kuningattarensa Beth.

"Beth ei ollut koskaan ollut niitä tyttöjä, jotka haaveilivat häistään. Hän ei ollut harjoitellut niitä barbeillaan. Hän ei ollut ostanut häälehtiä heti kaksikymppisenä. Hän oli kuitenkin melko varma, että mitkään haaveet eivät olisi muistuttaneet tätä vähääkään: hän oli vampyyrien keskellä, mahdollisesti raskaana, ja seremoniaa johti rukouskirjan ohjeilla Elvis-asuun sonnustautunut langennut enkeli."

Vampyyrinaisen biologisen kellon kilinää ei yksikään uros voi olla huomaamatta, ei vaikka ei jälkeläisiä haluaisikaan. Viimeinen puhdasverinen vampyyri Wrath ei halua vaarantaa raskaudella puolisonsa henkeä. Beth kuitenkin haluaa lapsen vaaroista välittämättä. Joten mitä tehdä, kun Bethin kiima-aika iskee? Hallitsijaparin liitto on törmäyskursilla, ja samalla osa ylimistöstä valmistelee vallankaappausta. Wrathin on pakko miettiä kuninkuuttaan, vastuuta ja velvollisuuksia, joita on hän aina inhonnut.

Näiden kirjojen kanssa sitä tietää jo valmiiksi, mitä saa - eikä tämä osa ollut mikään poikkeus. Tosin täytyy kyllä todeta, että kovin keski-ikäiseksi alkaa touhu mennä. On niin onnellista parisuhdetta, pesän rakentamista, lasten hankintaa ja lemmikkieläimiä, että. Onko ihan kaikkien todella pakko aina saada toisensa?

Kirjan loppu oli mielestäni selkeä loppu koko sarjalle. Tähän olisi niin hyvä lopettaa. Mutta ei: seuraava osa näytetään julkaisevan parin kuukauden päästä. Ihmettelen kyllä suuresti minkä vuoksi. Kirjailijan tulisi osata päästää irti - ei kaikkia kirjan henkilöitä ole pakko naittaa.

J.R. Ward: Kuningas (The King). Suom. Timo Utterström. BasamShakti. Tallinna 2014.

Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka

Edinburgh vuonna 1874. Avioton lapsi valitsee maailman kylmimmän yön syntymänsä hetkeksi. Hänen äitinsä turvautuu tohtori Madeleineen, joka tunnetaan omituisena noitana ja kaikenlaisten hylkiöiden ystävänä. Onneksi, sillä vastasyntyneen jäätynyt sydän on liian heikko lyödäkseen. Kekseliäs tohtori asentaa pojan rintaan käkikellon ja siitä alkaa Jackin ihmeellinen elämä.

"Minut pitää joka aamu vetää avaimella. Muuten saatan nukahtaa ikiuneen."

Äitinsä hylkäämä Jack jää Madeleinen luo asumaan ja joutuu opettelemaan kolme perussääntöä: viisareihin ei saa koskea eikä tuntea rakkautta tai vihaa. Muuten Jackin sydämen mekaniikka pettää ja hän kuolee, sanoo Madeleine. Lisäksi Jack oppii pian, että rintakehästä töröttävät käkikellon viisarit, kellon tikitys ja kukunta eivät ole valttikortteja adoptiomarkkinoilla tai koulun pihalla.

Jack elää varsin suojattua elämää huorien ja juoppojen kanssa. Kaikki muuttuu Jackin kymmenvuotissyntymäpäivänä, kun pieni likinäköinen flamencolaulajatar Miss Acacia sekoittaa Jackin sydämen ja kellokoneiston kerralla, yhdellä laululla, yhdellä tanssilla. Hänen vuokseen Jack kestää ja tekee mitä vain sekä matkaa kauas Andalusiaan asti.

"Minua huimaa, pyörryttää. Kaukaa kuuluu Brigitte Heimin ääni, kun hän jylisee väkijoukolle: juna-ajelu alkaa kohta. Sydämeni tukahduttaa minut, olen varmaan yhtä ruma kuin viimeistä sikariaan vetelevä rupisammakko."

Kirjan ulkoasu on houkutteleva, minkä vuoksi kuvituksen puute oli pieni pettymys. Korvikkeena näin kuitenkin lukiessani päässäni kohtauksia timburtonmaisesta stopmotion-elokuvasta. Ei ihme, että kirjasta on tehty pari vuotta sitten animaatio. Tapahtumien sijoittaminen juuri 1800-luvulle ei näkynyt kirjassa juuri mitenkään; ehkäpä siitä syystä kirjailija oli kirjoittanut Jackin matkakumppaniksi todellisen historiallisen henkilön, Georges Mélièsin. Taianomainen ja erikoinen tarina ei välttämättä olisi tätä kiinnekohtaa tarvinnut. Kirjailija tuntui välillä kadottavan punomansa langanpäät, mutta kirja oli siitä huolimatta lukemisen arvoinen. Tämä kirja kannattaa lukea yhdeltä istumalta, muuten taika katoaa.

Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka (La Mécanique du cœur). Suom. Lotta Toivanen. Gummerus. Juva 2011.