Näytetään tekstit, joissa on tunniste science fiction. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste science fiction. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Terry Prachett & Stephen Baxter: The Long War

On kulunut 10 vuotta edellisen kirjan tapahtumista. Ihmiset ovat levittäytyneet kauas tämän päivämäärän Maasta, pitkin Pitkää Maata. Uudet asutusalueet eivät ole enää täysin syrjässä, sillä rinnakkaisulottuvuuksien välille on perustettu säännöllisesti toimivat, twain-ilma-alusteknologiaan perustuvat liikenneyhteydet. Pitkän Maan mahdollisuuksia ja luonnonvaroja hyödynnetään laajassa mittakaavassa, ja samalla on syntynyt jopa uusia kaupunkimuotoja.

Mutta sitä mukaa kuin uudisasukkaista on tullut omavaraisia, on tyytymättömyys tämän päivämäärän Maata kohtaan kasvanut. Miksi pitää maksaa yhä veroja Maahan, vaikka etäisyys on valtava eikä siitä saa vastikkeeksi muuta kuin säästöjen takavarikoinnin? Tämän päivämäärän Maassa tyytymättömyyden kasvu on huomattu, ja Valhallan kaupungin itsenäisyysjulistuksen jälkeen hallituksen on pakko reagoida voimakeinoin. Mutta millaista on sodankäynti Pitkässä Maassa, jossa kuka tahansa voi askeltaa hetkessä toiseen maahan?



Joshuan ja Lobsangin kahdenmiljoonan askeleen matka on maineeltaan legendaarinen. Joshua ei maineesta ja kunniasta välitä; hän yrittää keskittyä perhe-elämään ja pienen Helvetti-Ties-Missä -nimisen kaupungin pormestarin rooliin. Lobsang sen sijaan ulottaa virtuaalisia lonkeroitaan joka puolelle vaikuttaen usean ihmisen elämän heidän tietämättään merkittävälläkin tavalla. Omasta ylivertaisuudestaan huolestunut Lobsang hankkii itselleen ulkoistetun omatunnon Joshualle hyvin läheisen henkilön sielun muodossa. Eikä Joshua saa olla rauhassa, vaikka kuinka haluaisi.

Henkilögalleria on ensimmäistä kirjaa runsaampi; tuttujen hahmojen rinnalle tulee uusia toimijoita. On perunastepperin keksijän tytär Sally Linsay, pappi Nelson Azikiwe, irlantilainen Bill Chambers, kapteeni Margaret Dianne Kauffman, ex-poliisi Monica Jansson, sisar Agnes sekä lapsinero Roberta Golding ja kiinalaiset ennätysmatka-askeltajat. Ja tietysti Mary ja Ham, tietämättään ihmisten kapinan esikuviksi nousseet peikot.
"But look at this current situation with the trolls - pleasant, helpful and trusting creatures - of course we must dominate them, enslave them, kill them. Look at the tension over Valhalla and its quiet rebellion. I can't leave you to get on with your life, even a million steps away. I must tax you, control you!"
Tämä oli siitä erikoinen "sotakirja", että se keskittyi enemmän peikkoihin ja niiden pakenemisesta aiheutuviin ongelmiin kuin varsinaiseen pitkään sotaan. Peikkojen katoaminen uhkaa hetkessä koko Pitkän Maan ekologiaa. Pystyvätkö Joshua ja Lobsang löytämään peikot ja estämään tuhon? Ja mitä ihmettä tapahtuu Yellowstonissa? Kirjan räjähtävä loppu oli kovin samankaltainen kuin sarjan ensimmäisessä osassa, mutta koukuttava: mielenkiinnolla odotan, että saan seuraavan osan käsiini.

Terry Prachett & Stephen Baxter: The Long War. Doubleday. Great Britain 2013.

torstai 5. joulukuuta 2013

Terry Pratchett & Stephen Baxter: Pitkä Maa

Kahden kirjailijan ensimmäisen yhteisteoksen lukeminen on aina yhtä jännittävää: askel tuntemattomaan eikä määränpäästä tietoakaan. Matkalle kannattaa kuitenkin lähteä, kun oppaana on Terry Pratchett kumppaneineen; Pratchettin ja Neil Gaimanin Hyviä enteitä (Good Omens) on yksi suosikeistani. Nyt fantasiaan sekoitetaan kuitenkin scifiä.
"Stepperin alta oli löydetty paperilappu, johon oli kirjoitettu samalla tussilla ja samalla käsialalla: KOKEILE MINUA. Todella Liisa Ihmemaassa -tyylistä. Linsayn viimeiset sanat."
Vuonna 2015 tämän päivämäärän Maa kokee Askelpäivän, kiitos Willis Linsayn kehittämän stepperin, laitteen, joka käyttää virtalähteenään perunaa. Stepperin avulla suurin osa ihmisistä pääsee askeltamaan eli siirtymään rinnakkaistodellisuuksiin, jotka pääosin muistuttavat tämän päivämäärän Maata, ainakin lähempänä olevat. Mitä kauemmaksi ihmiset askeltavat, sen isommaksi erot muuttuvat. Askelpäivän hämmentävien tapahtumien keskellä 13-vuotiaasta Joshua Valientésta tulee Sankari, vaikka hän itse pelkää olevansa Ongelma.

Rinnakkaistodellisuuksilla on yksi yhteinen piirre: siellä ei ole ihmisiä. Eläimiä on monenlaisia, jopa humanoideja, mutta ei ihmisiä.
"Interglasiaaliset maailmat ovat TÄYNNÄ eläimiä. ... Variksia, korppeja, kalkkunakorppikotkia, pöllöjä. Päivisin kuuluu lintujen laulua, öisin sammakot kurnuttavat ja hyttyset inisevät, jos vettä on missään lähistöllä."
Rinnakkaismaissa ihmiset joutuvat elämään aluksi hyvin alkeellisissa oloissa, sillä rauta ei siirry askelluksessa Maasta toiseen. Joillekin ero sähköstä, kännyköistä ja tietokoneista on ylitsepääsemätön, mutta toisilla on aihetta iloon.
"Richmond Länsi 10:n ainoa kirjakauppias riemuitsi joka kirjasta, jonka onnistui myymään tätä kautta kulkeville uudisraivaajiksi pyrkijöille. Paperille painettuja kirjoja joka ikinen! Kuolleista puista saatua teknologiaa! Tietoa joka kestäisi vaikka tuhansia vuosia, mikäli sitä säilytettäisiin oikein! Eivätkä ne tarvinneet paristoja. Näin kirjoja pitäisi mainostaa, hän ajatteli."
Scifiä ilman sähköä? Ei sentään. Tarina käynnistyy 15 vuotta Askelpäivän jälkeen, kun Lobsang, ensimmäinen inhimilliseksi olennoksi julistettu kone (edellisessä elämässään tiibetiläinen moottoripyöränkorjaaja) palkkaa Joshuan mukaansa Pitkän Maan ääriin ulottuvalle matkalle. Joshua, yksi luontaisista askeltajista, nunnien Kodissa kasvattama, tuntee olevansa kotona vain rinnakkaistodellisuuksissa. Matkalla Pitkän Maan salaisuudet raottuvat hiljalleen Joshualle ja Lobsangille.


Kirjassa oli monta tuttua Pratchett-piirrettä, kuten irrallisilta vaikuttavat henkilötarinat, jotka myöhemmin kietoutuvat yhteen. Kiekkomaailman hulvattomuuksiin ei kuitenkaan ylletä - eikä tarvitsekaan, sillä kirjan sanomalla on toisenlainen vire. Mitä tekevätkään ihmiset rajoittamattomilla luonnonvaroilla? Miten foobikot - ihmiset, jotka eivät pysty askeltamaan - suhtautuvat Pitkään Maahan?

Tykkäsinkö? Kyllä! Linnunradan käsikirja liftareille tuli lukiessani muutaman kerran mieleen, mutta se ei haitannut. Tämän kirjan jälkeen näen silmissäni hieman erilaiset versiot peikoista ja haltioista kuin Tolkienin tutuksi tekemät... Kirjan lainatessani en huomannut, että kyseessä oli uuden sarjan ensimmäinen osa, mutta se ei lukemista haitannut. Loppua kohden kävi kyllä selväksi, ettei kaikki ollut tässä, vaan lisää on luvassa. Toinen osa (The Long War) on julkaistu kesäkuussa 2013, joten jatkoa ei tarvitse onneksi kauaa odotella. Kun vielä saisi kirjan jostain käsiinsä... Kolmas osa (The Long Childhood) on tarkoitus julkaista kesäkuussa 2014; sarjasta on suunniteltu kaikkiaan viisiosaista.

Terry Pratchett & Stephen Baxter: Pitkä Maa (The Long Earth). Suom. Mika Kivimäki. Karisto. Juva 2013.