Lisää dekkareita

Kun kerran vauhtiin pääsin, niin tulihan noita dekkareita luettua vähän enemmänkin. Tässä lyhyet kuvaukset kuvan kirjoista.

Ruotsista tuntuu tulevan niin paljon hyviä dekkaristeja, ettei kaikkiin tahdo ehtiä tutustua. Camilla Läckberg oli itselleni uusi tuttavuus, mutta erittäin hyvä sellainen. Luin kaksi ensimmäistä Fjällbacka-dekkaria ihan putkeen, niin hyvin sen kieroutunut rikosmaailma piti otteessaan. Ja lisää luen heti, kun vain kohdalle sattuu. Tämän dekkarisetin ehdottomasti parhaat kirjat!

Kirjailija Erica Falck palaa synnyinseudulleen vain joutuakseen kohtaamaan heti lapsuudenystävänsä kylpyammeeseen jäätyneen ruumiin. Se näyttää itsemurhalta, mutta paljastuu pian lavastukseksi. Vanha kotikaupunki näyttää Ericalle aivan uudet kasvot, mutta onneksi myös joistain vanhoista tutuista löytyy uusia piirteitä, jotka toimivat vastapainona ikäville asioille.
Camilla Läckberg: Jääprinsessa (Isprinsessan). Suom. Outi Menna. Schildts. Porvoo 2013.

Pikkupoika löytää metsästä nuoren naisen alastoman ruumiin. Tässä olisi jo tarpeeksi selviteltävää Fjällbackan poliisilla, mutta ruumiin alta löytyy vielä kahden naisen luurangot. Voiko liikkeellä olla 1970-luvulla "uransa" aloittanut sarjamurhaaja vai onko kyseessä jäljitteljä? Poliisilla on pian täysi työ estää uudet surmat.
Sarjan toisessa osassa pääpaino on Patrikissa ja poliisityössä, joka välillä kaikkine kliseineen hieman ärsyttää. Muuten ei voi kuin ihailla kirjailijan ratkaisua antaa kuolleille tytöillekin puheenvuoro ja muuttaa siten luurangot ihmisiksi.
Camilla Läckberg: Saarnaaja (Predikanten). Suom. Outi Menna. Schildts. Porvoo 2011.

Nuori juristi, Tom Aragon saa toimeksiannon rikkaalta amerikkalaisrouvalta, jonka aviomies on aikoinaan häipynyt Meksikoon perheen palvelijan ja matkailuauton kanssa. Nyt Tomin pitäisi löytää kadonnut mies ja selvittää, rikastuiko mies Meksikossa. Vuosien jälkeen kadonnutta on hankala jäljittää eikä meksikolainen lahjuskulttuuri saati yksi toisensa jälkeen kuolevat todistajat helpota asiaa.
Hieman vanhempaa vuosikertaa (ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1980) edustava jännäri, yllätyksetön juoni, mutta sujuvalukuinen.
Margaret Millar: Kysykää minua huomenna (Ask for me tomorrow). Suom. Eila Pennanen ja Hanno Vammelvuo. WSOY. Juva 2003.

"Ringa hypisteli hetken vihreää peltisammakkoa ja väänsi sen sitten käyntiin pikkuruisella avaimella. Otus hyppi täsmällisiä loikkia pitkin lattiaa, kunnes törmäsi kirkkaanpunaisen polkuauton takapyörään ja jäi siihen pomppimaan. Vähitellen liike hidastui ja loppui sitten kokonaan. Sammakko jäi kenottamaan avonainen suu kohti kattoa."

Meri ja Tuuli ovat identtiset kaksoset, ulkonaisesti samannäköiset mutta luonteeltaan kuin yö ja päivä. Toinen elämästä nauttiva leski Saksasta, toinen eronnut ja alkoholiongelmainen juristi Suomesta. Siskoksilla on hyvin erilaiset muistikuvat lapsuudesta ja nuoruudesta - kumpi muistaa oikein vai muistavatko molemmat väärin? Kun toinen naisista katoaa värikkään perheillallisen jälkeen, ei kukaan tiedä, onko kyseessä rikos, onnettomuus vai tahallinen katoamistemppu.
Pakkanen hallitsee inhimilliset ihmiskuvaukset. Juoni johdatteli ajattelemaan paljon rankempaa lopputulosta kuin kirjan sivuilta lopulta paljastuikaan.
Outi Pakkanen: Muistivirhe. Otava. Keuruu 2010.

"Sammakko. Siinä toinen hyvä liikanimi, minä ajattelin kuunnellessani Rinaldin kummallista, kurnuttavaa ääntä."

Oikeusantropologi Temperance Brennan saa tutkittavakseen yhdeksänvuotiaan tytön ruumiin ja heti perään hieman vanhemman tytön luurangon. Kuolemat liittyvät jotenkin kahden moottoripyöräjengin väliseen valtataisteluun. Ennen kuin tapaus on saatu ratkaistua, on sekä Tempe että hänen sisarenpoikansa Kit joutuneet hengenvaaraan.
Taas yksi oikeuslääketieteellistä luutohtorointia runsaasti sisältävä Brennan-kirja, joka toistaa totuttua kaavaa. Jos et kaipaa yllätyksiä, on tässä sopiva kirja sinulle.
Kathy Reichs: Kuoleman kyydissä (Deadly Décisions). Suom. Heikki Salojärvi. WSOY. EU 2011.

Charlotten kaupungin poliisilaitos taistelee kasvavaa rikollisuutta vastaan. Poliisilaitos ei ole ollut kovin imartelevasti esillä mediassa, minkä vuoksi poliisipäällikkö Judy Hammer määrää apulaispoliisipäällikkö Virginia Westin takaisin kenttätyöhön mukanaan rikosreportteri Andy Brazil. Edessä on monta epämiellyttävää tilannetta, sillä kaupungissa on irti ainakin yksi sarjamurhaaja.
Hyvin sujuva dekkari, joka saa kuitenkin miinuksia todella töksähtävästä lopusta ja rikoksien ylenpalttisesta määrästä.
Patricia Cornwell: Herhiläispesä (Hornet's Nest). Suom. Ilkka Rekiaro. Otava. Keuruu 1999.

Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

Allan Karlssonia ei huvita tavata Malmköpingin kunnanhallituksen puheenjohtajaa tai paikallislehden toimittajia eikä varsinkaan juhlia 100-vuotissyntymäpäiväänsä vanhainkodin äkeän johtajattaren tai muiden asukkien kanssa. Niinpä Allan hetken mielijohteesta ottaa ja karkaa ikkunasta ulos juuri ennen juhlan alkamista. Askeleet vievät hänet matkakeskukseen, jossa hänen haltuunsa joutuu iso matkalaukku. Allan ottaa laukun mukaansa ja nousee ensimmäiseen mahdolliseen bussiin ja ostaa lipun sinne minne rahat riittävät. Pian hänen perässään ovat niin rikolliset kuin poliisitkin.

Suunnittelemattoman pakomatkansa aikana Allan tapaa mielenkiintoisia henkilöitä, joille hän saa kertoa elämäntarinaansa ja joista hän saa seuraa pakomatkalleen. On pikkupaikkakunnan pikkukriminaalia, entistä melkein-ylikoulutettua kioskinpitäjää, perijättäriä ja karannutta sirkusnorsua. Henkilögalleria on kuin Arto Paasilinnan kirjoista - Jonasson ei itse asiassa mitenkään piilottele esikuvansa ihailua.

"Entinen kioskinpitäjä oli rakastunut ensi silmäyksellä. Ja nyt, toisella silmäyksellä, mikään ei ollut muuttunut. Tuo vuolaasti kiroileva, punatukkainen ja uhkeapovinen nainen oli kuin suoraan jostain Paasilinnan romaanista! Suomalainen ei tosin ollut koskaan kirjoittanut norsusta, mutta sen Benny arveli olevan vain ajan kysymys."

"Tarjoilijan nimi oli Ni Wayan Laksmi, hän oli kolmekymmentäkaksivuotias ja hänet olisi oikeastaan pitänyt naittaa jo aikoja sitten. Hän oli hyvännäköinen, mutta hän ei ollut hienoa sukua, hänellä ei ollut rahaa ja hänen älynlahjojensa tiedettiin olevan samaa luokkaa kuin kodokilla, balilaisella sammakolla."

Allanin lähtökohdat eivät ehkä olleet parhaat mahdolliset, mutta paljon hän on sadan vuoden aikana ehtinyt tehdä ja olla monessa mukana. Pakomatkallakin tapahtuu kaikenlaista, mm. ruumiita tuppaa tulemaan ihan vahingossa. Mutta niin kauan kuin kuin viinaa riittää eikä kukaan yritä tuputtaa Allanille uskontoa tai poliitiikkaa, on kaikki hyvin. Vielä kun välillä saa räjäyttää jotain ilmaan, ei Allanilla ole mitään valittamista.

Kirja on sujuva, humoristinen veijariromaani, jossa parasta on Allanin elämänvaiheiden kietoutuminen oikeisiin historiallisiin tapahtumiin ja henkilöihin, Francosta Maoon. Kirjan kaksi aikajanaa (Allanin pakomatka vuonna 2005 ja seikkailut maailmalla vuosina 1905-2005) lomittuvat hyvin yhteen. Hihittelin ääneen useamman kerran tätä lukiessani. Kylmiöstä ja norsusta on moneksi... Suotta tätä kirjaa ei ole kehuttu ja kiitelty. Varmasti tutustun myös kirjailijan muihin teoksiin. Mielenkiintoista nähdä, pysyykö laatu yhä hyvänä vai käykö Jonassonille kirjojen/vuosien myötä niin kuin idolilleen.

Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (Hundraårigen som klev ut genom fönstret och försvann). Suom. Raija Rintamäki. WSOY. EU 2009.