Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Ulla-Lena Lundberg: Jää

"Jos on nähnyt kuinka maisema muuttuu, kun näköpiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksittäisen ihmisen elämällä ole merkitystä."
Luotojen saaristoseurakuntaan tulee uusi pappi, Petter Kummel. Mukanaan pappi tuo Mona-vaimonsa ja pienen Sanna-tyttärensä sekä tuulahduksen mantereelta. Talvi- ja jatkosodan päättymisestä on kulunut vain pari vuotta, ja kaikesta on pulaa. Ihmiset ovat kuitenkin täynnä tarmoa ja toivoa sekä haaveita jostain paremmasta. Kaikkea tarvitaan, sillä elämä saaristossa luonnonvoimien armoilla ei ole helppoa.
"Vauhtia on oltava ettei uppoa läpi pahimmissa paikoissa, mutta ei sellaista vauhtia että säntää eteenpäin kuin raivo härkä vaan pitää nähdä mikä tilanne on. Koko ajan täytyy tietää miltä edessäpäin näyttää ettei porhalla ohuen jään alueelle jolta ei sitten pääsekään pois. Jää on siitä kiinnostavaa, että vaikka on kulkenut hyvän matkaa sellaisella alueella, jää ei ikinä kanna jos yrittää tulla samaa tietä takaisin. Koskaan ei pidä kääntyä eikä peruuttaa, juuri sen takia on tärkeää olla tarkoin selvillä siitä miten kulkee."
Luodot ja luonto ovat kirjan päähenkilöitä siinä missä ihmisetkin. Karuilla saarilla, meren tai jään ympäröiminä on yritettävä tulla toimeen, saatava elanto itselleen ja perheelleen. Yhteisön apu on tärkeää ja siksi papista tuntuukin oudolta, että hänen seurakuntalaisensa ovat jakautuneet kahteen leiriin, itä- ja länsiluotolaisiin. Pappi itse ei ymmärrä politiikkaa tai ihmisten taka-ajatuksia, mutta oppii kyllä pian tulkitsemaan saaristolaiselämän sävyjä.

Kirjan vahvuutena on elävä ihmiskuvaus. Monet henkilöt tulevat lukijalle niin tutuiksi, että lopussa tuntee menettävänsä ystäviä. Pappi Petter Kummel on huumorintajuinen ja inhimillinen idealisti, joka asettaa muiden tarpeet omiensa edelle. Koska työ vie papin usein pois pappilasta, käytännöllinen pastorska Mona Kummel hukuttaa kotitöihin kaipauksensa rakastamaansa miestä kohtaan. Osuuskauppias Adele Bergman pitää tiukasti Luotojen puolta, niin tiukasti että haluaa puuttua myös saaristolaisten uskonelämään. Lääkäri, kenraalin tytär Irina Gyllen on paennut Neuvostoliitosta ja piilottelee Luodoilla kaikelta muulta paitsi omaltatunnoltaan. Vain vahva lääkitys auttaa häntä selviämään poikansa hylkäämisen tuskasta. On Posti-Anton, joka näkee enteitä, mieheensä tyytymätön opettaja Lydia Manström, naapuriseurakunnan pappi Fredrik Berg ja monta muuta...

Elämä soljuu eteenpäin, vuodenaikojen mukaan. Petter tavoittelee pastoraattia ja sen myötä vakituista virkaa Luodoilla, Mona pitää pappilan talouden kunnossa sekä kasvattaa lapset kurissa ja nuhteessa. Seurakuntalaisista tulee ystäviä, sukulaiset tuppautuvat vierailemaan kesäisen kauniissa saaristossa. Kunnes tulee se päivä, joka muuttaa kaiken.



Olen kohtuullisen nopea lukija, mutta Jään kanssa eteen tuli yllättävä tilanne: viivyin sen parissa noin kaksi viikkoa. Varsinkin kirjan alku oli pakko lukea pienissä, 1-2 luvun paloissa. Palojen välillä piti pitää päivänkin pituinen sulattelutauko ennen kuin saatoin palata Luodoille. Teksti oli jotenkin niin täyttävää, niin täynnä elämää, niin täynnä ajatuksia ja näkökulmia, että sitä oli pakko sulatella välillä. Kirja tarkastelee hengästyttävään tahtiin ihmisiä sekä ulkoa- että sisältäpäin, mikä lisää tekstin painavuutta.

Ei mikäään ihme, että Jää voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2012.

Ulla-Lena Lundberg: Jää (Is). Suom. Leena Vallisaari. 3. painos. Teos & Schildts& Söderströms. Juva 2012.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Glen Duncan: Ihmissuden morsian

Edellisen kirjan lopputapahtumista on vierähtänyt muutama kuukausi. Maailman viimeinen ihmissusi Talulla Demetriou piilottelee salaisuuttaan Alaskan erämaassa ihmisuskottunsa, "hullun ranskalaisen" Cloquetin kanssa. Jaken kohtaloa yhä sureva Talulla on viimeisillään raskaana, joten kohta maailmassa on enemmän kuin yksi ihmissusi.

Perhe-elämän onni jää kuitenkin lyhyeksi kokemukseksi, sillä vampyyrit sieppaavat vastasyntyneen lapsen. Liittyvätkö huhut muinaisen vampyyrin paluusta ja auringossa kulkevista vampyyreista jollain tavalla sieppaukseen? Talulla on varsin tuore ihmissusi ja vielä tuoreempi äiti, mutta lapsen sieppaajia jahdatessaan erittäin vaarallinen. Takaa-ajo läpi Euroopan jättää jälkeensä ruumiita, sillä myös MOIKO on Talullan perässä. Saadakseen lapsensa takaisin Talulla on valmis kestämään mitä tahansa, tekemään mitä tahansa. Mutta mitä yksinäinen ihmissusi mahtaa lukuisille vihollisille?
"Suoniini oli jäänyt suden kuplia ja nautitut elämät seisoskelivat hämmentyneinä ja vollottivat kuin lapset ensimmäisenä koulupäivänään. Hirviön säikeitä roikkui niskalihaksissani, pakaroissani, pohkeissani. Uhrin veren ja uhrin lihan voima sykki ja hehkui, se tuntui lämpimältä sisätilalta jäätävän ulkoilman jälkeen."
Vaikka Talulla on ihmisiä kokonaisena syövä hirviö, hän saa lukijan puolelleen. Voiko ihmissutta luonnehtia inhimilliseksi? Se kuitenkin kuvaa Talullaa, joka pohtii äitiyttään, naiseuttaan ja ihmissuden luonnettaan. Ei kuitenkaan niin syvällisesti kuin Jake edellisessä kirjassa; pääpaino on nyt äidin vaistoissa. Ihmisäitien rintaruokinta-ongelmat ovat muuten ihan lasten leikkiä ihmissusiäitien ruokintapulmiin verrattuna...


Tämä on trilogian toinen osa. Kirjan tapahtumien perusteella on kohtuullisen helppo arvata, mihin sarjan viimeinen osa keskittyy. Mutta pakkohan se on aikanaan silti lukea, että tietää, miten ihmissusien, vampyyrien ja MOIKOn konflikti päättyy.

Glen Duncan: Ihmissuden morsian (Talulla Rising). Suom. Elina Koskelin. Like. Keuruu 2014.