Laura Childs: Tea Shop Mystery 1-3

Markkinoinnin hektisestä oravanpyörästä poishypännyt Theodosia Browning omistaa teehuoneen Charlestonin historiallisessa vanhassa kaupungissa. Apuna hänellä on koulutettu teemestari Drayton Conneley ja keittiössä taikojaan tekevä jauhopeukalo Haley Parker sekä muita luotettavia ystäviä. Elämänmuutos teki Theolle hyvää, ja teehuonekin näyttää menestyvän niin hyvin, että toimintaa voidaan laajentaa.

Mutta sitten yksi vuosittaisen puutarhajuhlan 200 vieraasta kuolee puristaen kädessään tyhjää teekuppia - juotuaan Theon teehuoneen teetä. Teehuoneen maine on pelastettava kiireesti tai se joudutaan sulkemaan asiakkaiden kaikottua myrkyn pelossa. Koska poliisit epäilevät aivan vääriä henkilöitä, on Theon itse ryhdyttävä tutkimaan tapausta. Kuka 200 vieraasta on syyllinen ja miksi?

"Just that there's a certain type of frog the natives collect. They're very beautiful, bright green and yellow, but they're venomous."

Toisessa kirjassa Theon Indigo-teehuone on saanut järjestettäväkseen purjehduskilpailun tarjoilut. Kaikki menee hyvin, kunnes kilpailun kunniavieras kuolee aivan Theon viereen. Kuolema vaikuttaa tukkeutuneen antiikkiaseen aiheuttamalta onnettomuudelta, mutta onko se sitä? Vainajan huomattavasti nuorempi leski ainakin on epäilyttävä, samoin vainajan aikuiset pojat. Typerä etsivä vain ei ota epäilyjä tosissaan, vaikka Theo pehmittää etsivää teellä ja Haleyn leipomuksilla. Theon omat tutkimukset johtavat hänet vaaralliseen tilanteeseen: tuijottamaan toisen antiikkiaseen piippuun.

Kolmannessakin kirjassa juhlitaan, tällä kertaa kihlaparia, kun juhlat keskeytyvät erittäin ikävällä tavalla. Mysteerisen kuoleman lisäksi kallis perintösormuskin katoaa. Theo ystävineen saavat selville, että Charlestonin vanhassa kaupungissa on liikkunut jo jonkin aikaa mestarivaras. Onko varas joku ulkopuolinen vai joku Theon tutuista? Jälkimmäinen vaihtoehto alkaa vaikuttaa todennäköisemmältä, kun varas aloittaa härnäävän kissa-ja-hiiri-leikin Theon kanssa.

Teenystävälle tämä dekkarisarja on ihan omiaan, sillä kirjoissa on paljon tietoa eri teelaaduista ja teen valmistamisesta. Kirjojen nimetkin viittaavat teelaatuihin. Väistämättä näitä lukiessa tuli juotua monta mukillista teetä, mutta kirjojen ruokareseptejä en sentään kokeillut. Kirjojen tunnelma on hyvin leppoisa; kuolemista huolimatta nämä eivät ole väkivaltaisia dekkareita. Juoni on välillä hyvinkin verkkainen. Ihmiset, paikat ja esineet kuvaillaan varsin yksityiskohtaisesti.

"Then there were the centerpieces. Here again, Drayton had gotten a few antique pieces on loan and let Hattie Boatwright at Floradora run wild with them. An antique ceramic frog peeked from behind clusters of purple hydrangeas, a bronze sculpture of a wood nymph was surrounded by plum blossoms, a jade statue of the Buddha sat amid an artful arrangement of reeds and grasses."

Mitään uutta kirjat eivät tarjoa genreen, vaan ovat varsin perinteisiä kukasenteki-dekkareita, joissa terävä-älyinen yksityishenkilö ratkaisee rikokset ja joutuu aina lopuksi vaaralliseen tilanteeseen. Kuten monessa muussakin sarjassa osien samankaltaisuus on pieni miinustekijä. Pienen tauon jälkeen sitä voinee kuitenkin taas nauttia seuraavan osan ja pari mukillista kirjan teemaan sopivaa teetä.

Laura Childs: Death by Darjeeling. Berkley Prime Crime. USA 2001.
Laura Childs: Gunpowder Green. Berkley Prime Crime. USA 2002.
Laura Childs: Shades of Earl Grey. Berkley Prime Crime. USA 2003.

Muriel Barbery: Siilin eleganssi

Kirjan nimi ei jättänyt rauhaan; kääntelin kirjaa käsissäni, pistin se takaisin pöydälle vain poimiakseni sen kohta uudelleen. Kun tanskalainen ystäväni mainitsi kirjan olevan hänen Top5-listallaan, en voinut enää muuta kuin tutustua kirjaan lähemmin.

Jäin koukkuun heti ensimmäisen sivun herkulliseen tilanteeseen:

"Tämän ylemmän omistavan luokan - joka lisääntyy vain säädyllisin ja paheesta vapain nytkähdyksin - viimeisin röyhtäisy oli kuitenkin niin haltioissaan löydöstään, että kertoi siitä automaattisesti minullekin, vaikka tuskin kuvitteli aivokapasiteettini riittävän sen ymmärtämiseen."

Renée Michel, 54-vuotias leski on piiloutunut elämältä ovenvartijan roolin taakse. Pariisilaisen hienostokerrostalon asukkaille hän on näkymätön, joka kuitenkin näkee ja ymmärtää asukkaiden elämästä enemmän kuin he itse. Renée rakastaa kielioppia, kirjoja ja hyvää ruokaa (sammakonreisiä ei kirjassa onneksi syödä, vaikka Ranskassa ollaankin). Itseoppineena hän perehtyy vaikka fenomenologiaan saadakseen siitä selvyyden, nauttii älyllisistä haasteista ja hiljaisista teehetkistä ystävänsä Manuelan kanssa.

"Niin, maailma kulkee kohti tyhjyyttä, kadotetut sielut itkevät kauneuden perään, mitättömyys saartaa kaikkialta. Juokaamme siis kupillinen teetä. Hiljaisuus laskeutuu, tuuli suhisee ulkona, syksyn lehdet kahisevat ja lentävät, kissa nukkuu lämpimässä valossa. Ja eletty hetki jalostuu jokaisen kulauksen myötä."

Vastapainona Renéen kypsemmälle ajattelulle toisena päähenkilönä on 12-vuotias Paloma Josse, joka ilmentääkseen ylivertaista älykkyyttään on päättänyt tehdä itsemurhan seuraavana syntymäpäivänään. Kirjalliseen testamenttiinsa Paloma kirjaa ylös "Syvällisiä ajatuksia" ja "Merkintöjä maailman liikkeestä" ja onnistuu näpäyttämään tarkasti ylemmän luokan kultakalamaljaelämää, mutta ei kuitenkaan näe itsessään teinityttöä.

"Alku ei luvannut hyvää. Minä tulin heti pahalle tuulelle. Psykiatrin suusta ei sentään odottaisi samanlaista lausetta, jolla kaksipuolisia hammasharjoja kauppaava konsulentti tervehtii supermarketissa rouvaa ja rouvan tytärtä, jotka seisovat ostoskärryjensä takana."

Molemmilla tarkkailijoilla on läheinen suhde japanilaiseen kulttuuriin, mikä henkilöityy yllättäen talon uuden asukkaan myötä. Kakuro Ozun liityttyä tarinaan mukaan en enää malttanut nautiskella Barberyn elämän sanallistamisesta, vaan minulle tuli kiire saada tietää, miten tarinan henkilöille kävisi.

Luin kirjan loppuun yhdeltä istumalta. Suljin kannet, mietin tovin ja totesin, että loppuratkaisu oli ainoa mahdollinen. Ja sitten mieleni teki lukea kirja heti uudestaan, nyt pysähdellen välillä matkan varrelle sanoista rauhoittuen. Toistaiseksi olen malttanut antaa lukukokemuksen tekeytyä. Ehkäpä luen ensin kirjailijan esikoisteoksen ja vastan sen jälkeen tartun jälleen Siilin eleganssiin.

Muriel Barbery: Siilin eleganssi (L'Elégance du hérisson). Suom. Anna-Maija Viitanen. Gummerus. Jyväskylä 2009.