Glen Duncan: Ihmissuden morsian

Edellisen kirjan lopputapahtumista on vierähtänyt muutama kuukausi. Maailman viimeinen ihmissusi Talulla Demetriou piilottelee salaisuuttaan Alaskan erämaassa ihmisuskottunsa, "hullun ranskalaisen" Cloquetin kanssa. Jaken kohtaloa yhä sureva Talulla on viimeisillään raskaana, joten kohta maailmassa on enemmän kuin yksi ihmissusi.

Perhe-elämän onni jää kuitenkin lyhyeksi kokemukseksi, sillä vampyyrit sieppaavat vastasyntyneen lapsen. Liittyvätkö huhut muinaisen vampyyrin paluusta ja auringossa kulkevista vampyyreista jollain tavalla sieppaukseen? Talulla on varsin tuore ihmissusi ja vielä tuoreempi äiti, mutta lapsen sieppaajia jahdatessaan erittäin vaarallinen. Takaa-ajo läpi Euroopan jättää jälkeensä ruumiita, sillä myös MOIKO on Talullan perässä. Saadakseen lapsensa takaisin Talulla on valmis kestämään mitä tahansa, tekemään mitä tahansa. Mutta mitä yksinäinen ihmissusi mahtaa lukuisille vihollisille?

"Suoniini oli jäänyt suden kuplia ja nautitut elämät seisoskelivat hämmentyneinä ja vollottivat kuin lapset ensimmäisenä koulupäivänään. Hirviön säikeitä roikkui niskalihaksissani, pakaroissani, pohkeissani. Uhrin veren ja uhrin lihan voima sykki ja hehkui, se tuntui lämpimältä sisätilalta jäätävän ulkoilman jälkeen."

Vaikka Talulla on ihmisiä kokonaisena syövä hirviö, hän saa lukijan puolelleen. Voiko ihmissutta luonnehtia inhimilliseksi? Se kuitenkin kuvaa Talullaa, joka pohtii äitiyttään, naiseuttaan ja ihmissuden luonnettaan. Ei kuitenkaan niin syvällisesti kuin Jake edellisessä kirjassa; pääpaino on nyt äidin vaistoissa. Ihmisäitien rintaruokinta-ongelmat ovat muuten ihan lasten leikkiä ihmissusiäitien ruokintapulmiin verrattuna...

Tämä on trilogian toinen osa. Kirjan tapahtumien perusteella on kohtuullisen helppo arvata, mihin sarjan viimeinen osa keskittyy. Mutta pakkohan se on aikanaan silti lukea, että tietää, miten ihmissusien, vampyyrien ja MOIKOn konflikti päättyy.

Glen Duncan: Ihmissuden morsian (Talulla Rising). Suom. Elina Koskelin. Like. Keuruu 2014.

Daniel Defoe: Moll Flanders

Aina välillä sitä saa näitä kirjallisia päähänpistoja: luenpa yhden kirjan per aakkonen, tutustunpa suomalaisiin nykymieskirjailijoihin... Tällä kertaa mieleeni juolahti lukea yksi 1700-luvun klassikkokirjoista - alkuperäiskielellä. Kohdalle osui sopivasti Moll Flanders.

Kirjan täydellinen nimi oikeastaan kertoo sisällöstä kaiken olennaisen:

"The Fortunes and Misfortunes of the Famous Moll Flanders, &c. Who was Born in Newgate, and during a Life of continu'd Variety for Threescore Years, besides her Childhood, was Twelve Year a Whore, five times a Wife (whereof once to her own Brother), Twelve Year a Thief, Eight Year a Transported Felon in Virginia, at last grew Rich, liv'd Honest, and died a Penitent. Written from her own Memorandums".

Moll Flanders on äitinsä vauvana hylkäämä, neuvokas nainen, jolla on voimakas selviytymisvietti. Sille onkin tarvetta, sillä 1600-luvun Englannissa ei naisella ole juurikaan uravaihtoehtoja. Kaikkien silmissä siintää hyvä ja varakas avioliitto, joka takaisi turvallisen toimeentulon. Moll onnistuu avioitumaan peräti viidesti, mutta turvallisen elatuksen hän löytää oikeastaan vain ryhtyessään elättämään itsensä varkaana.

Se, että kirjan päähenkilöksi oli valittu aikakaudelle epätyypillisesti nainen, tuntui ensin hienolta ajatukselta. Varsin pian aloin kuitenkin epäillä kirjailijan tarkoitusperiä. Siinä missä naisten elämää on kuvattu uskottavasti, oli kuitenkin yksi seikka, joka ei tuntunut millään tavalla todelta. Moll keskittyy niin miesten jahtaamiseen, ettei ajattele lapsiaan vaan jättää heidät surutta taakseen toisten hoidettaviksi. Ei mene läpi, ei edes tuolla aikakaudella. Piti ihan tarkistaa, mikä mies Defoe oikein olikaan, millaisen elämän hän oli elänyt omaksuakseen tuollaisen naiskuvan. Puoli vuosisataa kestäneen avioliiton ja 8 lapsen isyyden olisi luullut opettavan miehelle jotain äitien ajatusmaailmasta. No, kaikessa ei voi onnistua. Ajankuva on luonnollisesti tarkkaa, ja yhteiskunnan "pohjasakan", varkaiden, huorien ja vankien elämän kuvaaminen tarinan moraalinen opetus.

Etukäteen ajattelin, että hankalinta olisi lukea 1700-luvun englantia, mutta se ei oikeastaan ollut yhtään vaikeaa. Joidenkin sanojen kirjoitusasu toki poikkesi nykyenglannista, mutta niiden merkityksen kyllä ymmärsi helposti ääntämyksen kautta. Ehdottomasti suurin kirjan lukemiseen liittynyt ongelma oli sen rakenne: koko kirja on yhtä ja samaa lukua. Kappalejako sentään kirjasta löytyy, mutta lukemista pitkitti huomattavasti lukujen puute. Se teki kokonaisuudesta erittäin raskaan; tuntui kuin kirja ei loppuisi koskaan. Yleensä kirja voittaa, mutta tässä tapauksessa olisin mielummin kyllä tutustunut Moll Flandersin mielenkiintoiseen tarinaan televisiosarjan muodossa.

Daniel Defoe: The Fortunes and Misfortunes of the Famous Moll Flanders. First published in 1722. Penguin  Books.  Great Britain 1994.

Glen Duncan: Viimeinen ihmissusi

Millaista on olla lajinsa viimeinen? Mitä tehdä, kun kannoilla on Maailman Okkulttisten Ilmiöiden Kontrolloimisen Organisaation kaikki Jahdin resurssit ja odotettu elinaika on vain seuraavaan täysikuuhun? Käpertyäkö koloonsa ja alistua kohtaloonsa vai jatkaa lähes 200 vuotta kestänyttä pakenemista? Onko elämän pitkittämisessä enää mitään mieltä?

Jake Marlowen on mietittävä vastaukset noihin kysymyksiin, sillä hän on juuri saanut kuulla olevansa maailman viimeinen ihmissusi.

"Susi ilman jengiä. Huumori tuppaa käymään tummemmaksi. Katsoin ikkunasta ulos. Lunta tuprutti Vanhan testamentin vitsauksen leppymättömyydellä. Earl's Court Roadilla jalankulkijat koikkelehtivat ja liukastelivat ja tunsivat kylmässä, kieppuvassa enkelimäisessä raikkaudessa lapsuutensa läsnäolon ja kukanvarren katkeamisen kaltaisen järkytyksen tajutessaan, etteivät olleet enää lapsia. Edellisyönä olin syönyt neljäkymmentäkolmevuotiaan sijoitusrahastoasiantuntijan. Olen viime aikoina ottanut niitä, joita kukaan ei kaipaa. Viimeinen vaiheeni, ilmeisesti."

Jakella on vain yksi luottohenkilö, 70-vuotias Harley. Mutta mitä iloa on ihmisestä, kun Jahdin lisäksi kannoillasi ovat yllättäen myös vampyyrit ja ainakin yksi ranskalainen sekopää? Jossain välissä Jaken pitäisi ehtiä tehdä tilit selväksi menneisyytensä kanssa ja täydentää päiväkirjoistaan puuttuvat luvut. Sitä ennen ehtii kuitenkin hyvin ryyppäämään viskiä ja harrastamaan seksiä seuralaispalvelun naisten kanssa. Onhan seuraavaan täysikuuhun aikaa vielä ruhtinaalliset 27 päivää.

Vampyyrikirjojen menestyksen myötä oli selvää, että myös muut yliluonnolliset olennot pääsevät kansien väliin. En ole lukenut montakaan ihmissusiromaania - itse asiassa tämä taisi olla ensimmäinen -, mutta tätähän sen juuri odotti olevan: seksiä ja väkivaltaa. Kumpaakin ihmissuden elämän perustoimintoa kuvataan kirjassa yksityiskohtaisesti runsaslukuisten adjektiivien kera, huumorilla höystettynä. Aikaisemmin en tullut edes ajatelleeksi, mitä oikeastaan tapahtuu ihmissuden aterioille... Meno on varsin äijämäistä ja kieli sen mukaista.

Kirjassa on kuitenkin mukana myös pohdiskeleva taso, sillä lajilleen epätyypilliseen tapaan Jakella on tarve kertoa tarinansa. Paikoitellen tuntui siltä, ettei kääntäjä ihan pystynyt mukana Duncanin kielellisten tyylikoukeroiden kiemuroissa. Mielenkiinnon vuoksi täytyy joskus tutustua kirjailijan teoksiin alkuperäiskielellä.

Glen Duncan: Viimeinen ihmissusi (The Last Werewolf). Suom. Elina Koskelin. Like. Keuruu 2013.