Alan Bradley: Piiraan maku makea

Flavia de Luce on 11-vuotias perheensä kuopus, joka asuu postimerkkeihin hullaantuneen isänsä ja kahden kiusaavan isosiskonsa kanssa Buckshawin kartanossa Bishop's Laceyn pikkukylässä Englannissa. Lasten äiti on kuollut vuosia aikaisemmin kiipeilyonnettomuudessa Tiibetin vuoristossa. 17-vuotias Ophelia-sisko on kiinnostunut ulkonäöstään ja pojista, kun taas 13-vuotias Daphne-sisko viettää aikansa nenä kirjoihin hautautuneena. Pikkuvanha ja teräväpäinen Flavia itse on syventynyt kemian saloihin; hänen erikoisalaansa ovat erilaiset myrkyt.

"Kun olin suunnilleen yhdeksänvuotias, pidin päiväkirjaa siitä millaista oli olla de Luce, tai ainakin siitä millaista oli olla juuri tämä tietty de Luce. Mietin aika paljon miltä minusta tuntui, ja päädyin siihen lopputulokseen että Flavia de Lucena oleminen oli vähän kuin olisi ollut sublimaatti: musta kidemäinen sakka, joka jää violeteista jodihuuruista kylmän lasisen koeputken pohjalle. Tuohon aikaan se oli minusta paras mahdollinen kuvaus asiasta, eikä kahden vuoden aikana ollut tapahtunut mitään mikä olisi saanut mieleni muuttumaan."

Eletään vuotta 1950. Siskot kiusaavat ja Flavia hautoo myrkyllistä kostoaan, kun keittiön ovelta löytyy kuollut lintu vanha postimerkki nokassaan, mikä saa Flavian tavallisesti rauhallisen isän pelästymään kunnolla. Yöllä Flavia kuulee riitelyä isän työhuoneesta ja seuraavana aamuna kartanon puutarhasta löytyy vieraan miehen ruumis. Nopean päättelykykynsä ja paikallistuntemuksensa ansiosta Flavia alkaa selvittää arvoituksellista murhaa apurinaan vain uskollinen Gladys-polkupyöränsä.

Kirjan kaava on hyvin perinteinen dekkari ("kuka-sen-teki") maustettuna viisikkomaisella seikkailulla, jossa fiksu lapsi päihittää aikuiset poliisit - joutuen ensin tietysti tukalaan tilanteeseen pääroiston kanssa.

"Jalkani oli sidottu niin tiukasti yhteen, että tunsin miten nilkan luut hankasivat toisiaan vasten, ja minun piti hypellä eteenpäin kuin sammakko."

Kirja erottuu kuitenkin joukosta persoonallisen päähenkilönsä ansiosta. 1950-luvun englantilaisen maalaiskylän kuvaus luo kirjalle ajan henkeen sopivan miljöön. Jos pitää enemmän sellaisista dekkareista, joissa rikokset ratkaistaan älyllä eikä aseilla ja joissa ei väkivallalla mässäillä, kannattaa tutustua tähän Flavia de Luce -sarjan avausosaan. Minusta tuli ainakin Bishop's Laceyn vakituinen vieras.

Alan Bradley: Piiraan maku makea (The Sweetness at the Bottom of the Pie). Suom. Maija Paavilainen. Bazar. Tanska 2016.

Kate Atkinson: Joka lapsia ja koiria rakastaa

Kotiseudulleen palannut Jackson Brodie etsii nyt erään järjestön palkkalistoilla kadonneita ja/tai kaapattuja lapsia. Australialaisen naisen toimeksianto on tuonut hänet Leedsiin, jossa vaikeudet alkavat kasaantua ennestäänkin hankalalta tuntuneen, vuosikymmeniä vanhan jutun ylle. Joku toinenkin on samoilla jäljilllä, joku asettaa jäljityslaitteen seuratakseen Jacksonia. Mutta miksi tuo joku käyttää samaa nimeä kuin Brodie?

Yksityiselämässäkin olisi parantamisen varaa. Leeds palauttaa mieleen Jacksonin nuoren kuolleen siskon kohtalon. Toisaalta Jackson etsii yhä naista, joka huijasi häneltä omaisuuden ja särki sydämen. Elämässä on kuitenkin mukana ex-vaimo, tytär, ex-tyttöystävä ja poika, jota hän rakastaa ehdoitta. Sattumalta paikalle osuneena Jackson tulee pelastaneeksi Lähettiläs-nimisen pikkukoiran pahoinpitelijältään. Hämmästyksekseen hän huomaa olevansa koiranomistaja, joka pitää runoista.

"Kaunokirjallisuus ei ollut koskaan ollut lähellä Jacksonin sydäntä. Tietokin oli ihan tarpeeksi koettelevaa, miksi piti vielä keksiä juttuja omasta päästä? Hän tajusi, että maailman merkittävimmät romaanit käsittelivät kolmea aihetta: kuolemaa, rahaa ja seksiä. Toisinaan yhtä valasta. Mutta runous oli kutsumatta luikerrellut ovesta sisään. Sammakko voi valoon kuolla! Järjetöntä. Tässä hän siis oli, ajatteli kauan sitten kuollutta ja kuopattua siskoaan ja sai voimaa naisesta, joka oli viettänyt hautajaisia omissa aivoissaan."

Tarinaan liittyy myös entinen poliisi, ostoskeskuksen vartiointipäällikkö Tracy Waterhouse, joka päätyy ostamaan riepotellun ja kommennellun pikkutytön tämän narkkariäidiltä. Kun ruumiita alkaa tulla, on heidän lähdettävä pakomatkalle. Miksi joku haluaa yllättäen, kaikkien näiden vuosien jälkeen penkoa ikivanhaa lastensuojelujuttua? Miten Tracy ja hänen poliisiystävänsä siihen liittyvät? Entä mikä rooli tarinassa on iäkkäällä näyttelijällä Tillyllä, jolla on kaikkien muiden mielestä paha muistiongelma, mutta joka itse muistelee mielellään vanhoja ystäviään ja rakkauksiaan suositun televisiosarjan kuvausten lomassa?

Kaikki juonenlangat ja ihmiskohtalot Atkinson punoo toistensa lomaan jo aikaisemmista Brodie-kirjoistaan tutuksi tulleella taitavalla tavalla. Lukija pysyy hänen otteessaan loppuun asti - ja janoaa heti uutta lukukokemusta.

Kate Atkinson: Joka lapsia ja koiria rakastaa (Started Early, Took My Dog). Suom. Kaisa Kattelus. Schildts & Söderströms. Juva 2015.

Dekkariviikon satoa

Mikähän siinä on, että kesällä tulee luettua enemmän dekkareita kuin talvella? Luulisi sitä pikemminkin keskellä pimeää ja synkkää talvea kaipaavan jotain kevyttä luettavaa... Toisaalta nämä sateiset kesäkelit suorastaan pakottavat tarttumaan kirjaan. No, koska Helsingin Sanomat niin ystävällisesti muistutti Dekkariviikosta, kaivoin minäkin hyllystäni lukemattomia dekkareita ja sukelsin jännäreiden maailmaan.

Tässä lyhyet selostukset viikon aikana lukemistani dekkareista, jotka sattuivat kaikki olemaan englanninkielisiä. Kirjat ovat luku-, ei paremmuusjärjestyksessä.

Tämä kirja menee heti ensimmäisellä sivulla suoraan asiaan: rikosetsivä Tom McMichael määrätään johtamaan miljonääri Pete Bragan murhatutkintaa. Hänen on hoidettava työnsä tarkemmin kuin normaalisti, sillä uhri tappoi vuosia aikaisemmin Tomin isoisän. Kun juttuun sotkeutuu vielä Tomin entinen tyttöystävä, toisesta rikoksesta syytetty isä ja murhatun Bragan kaunis sairaanhoitaja, on luvassa tiukkoja käänteitä.
T. Jefferson Parker: Cold Pursuit. HarperTorch. USA 2004.

"But when she stepped out of the Eagle, she was assailed by the noise of what sounded like the bleating of a herd of a thousand sheep. Colorado River toads, she realized with a smile of relief. The night wasn't going to be quiet after all. The frogs' noisy squawking was one of the sounds of summer. That first rainstorm always awakened hordes of hibernating toads and set them on their brief but frenetic mating trail. Their raucous racket never failed to cheer Joanna. It meant that after months of dry days and endless blue skies, the rains had returned, bringing with them the promise of life begun anew. Joanna knew that once she went inside, the walls of the house would cut off the toads' welcome, cheery song. That settles it, she told herself, making up her mind. I'm sleeping out on the porch again tonight."

Sheriffi Joanna Brady käyttää naisen vaistoaan ratkoessaan Arizonan autiomaasta löydetyn tytön murhaa. Tyttö oli suosittu ja hänen vanhempansa ovat paikkakunnan vaikuttajia, joten sekä ihmisiä että paljastuneita salaisuuksia on osattava käsitellä oikein. Siinä samalla Joanna suree rooliaan tuoreena leskenä ja yksinhuoltajaäitinä. Tarina eteni aivan liian hitaasti minun makuuni; ruumiskin löydetään vasta sivun 150 tienoilla, vaikka murha tapahtuu jo kirjan alussa. Ja vaikka aina ilahdunkin kaikista sammakko-maininnoista, oli tässä kirjassa aivan liikaa turhaa kuvailevaa tekstiä, joka ei vienyt juonta yhtään eteenpäin (esimerkki yllä).
J.A. Jance: Skeleton Canyon. Avon. USA 1998.

Tohtori Kay Scarpetta saa tutkittavakseen kirjailija Beryl Madisonin julman murhan. Kuka vainosi Beryliä kuukausia, ja miksi hän aukaisi oven tappajalleen? Murhan aikoihin kadonnutta, Berylin seuraavan kirjan käsikirjoitusta monet himoitsevat itselleen, mutta kenellä se oikeasti on? Sillä kuuluisalla ja palkitulla kirjailijalla, josta käsikirjoituksessa oletettavasti on melkoisia paljastuksia? Ruumiita tulee lisää ja Scarpetta huomaa pian saaneensa myös vainoojan kannoilleen. Kirja pitää otteessaan ihan loppuun asti, vaikka kaava onkin tuttu muista Cornwellin Scarpetta-dekkareista.
Patricia Cornwell: Body of Evidence. Warner. England 1991.

"None of us, thought Dalgliesh, have a right to expect it. But we do. Irrelevantly a phrase of Plutarch fell into his mind. Boys throw stones at frogs in sport. But the frogs do not die in sport, they die in earnest."

Komentaja Adam Dalgliesh Scotland Yardista saapuu tutkimaan Hoggattin rikosteknisessä laboratoriossa tapahtunutta murhaa. Uhri on yksi laboratorion johtavista työntekijöistä, asiantuntija, josta juuri kukaan ei pitänyt. Useammalla henkilöllä oli syynsä toivoa uhrin kuolemaa, mutta kuka hänet oikeasti tappoi? Ehtiikö Dalgliesh ratkaista rikoksen ennen kuin murhaaja valitsee toisen uhrinsa? Tämä on ns. perinteinen dekkari, jossa lukija kuvittelee tietävänsä murhaajan. Hieman häiritse se alun "irrallinen" kuolemantapaus, joka toimikin vain johdontona henkilöiden esittelylle. Ajaton tarina kuitenkin toimii.
P.D. James: Death Of An Expert Witness. Sphere. Great Britain 1977.

Alexander Kinloch on sukunsa musta lammas: Skotlannin nummille vetäytynyt erakko, joka maalaa tauluja elannokseen. Alexanderin idyllinen rauha rikkoontuu, kun hän ensin kuulee isäpuolensa saaneen sydänkohtauksen ja sitten hänet mukiloidaan mökkinsä edustalla. Hyökkääjät etsivät jotain, mutta mitä? Kotona isäpuoli antaa Alexanderille oikeuden hoitaa hänen asioitaan, joihin kuuluu mm. panimolta kavallettujen miljoonien puntien etsiminen sekä kilpahevosen ja palkintopokaalin piilottaminen. Sisarpuoli miehineen ei pidä tästä järjestelystä, mutta onnekseen Alexander saa apua muilta tahoilta. Tämän viisikon paras dekkari. Piristävää, kun päähenkilö oli taiteilija eikä murhia tehty joka toisessa luvussa. Kirjalijan tausta kilpahevosten kanssa oli vahvasti esillä.
Dick Francis: To the Hilt. Pan Books. England 1996.

Kate Atkinson: Jackson Brodie 1-3

Jackson Brodie on ex-sotilas, ex-poliisi ja ex-mies, nykyinen yksityisetsivä. Hän rakastaa tytärtään, pitää naisista ja autoista sekä unelmoi eläköitymisestä ja muuttamisesta Ranskaan. Ensin pitäisi kuitenkin saada jostain riittävästi tuloja. Yksityisetsivän työllä ei juurikaan rikastumaan pääse, kun jutut ovat lähinnä uskottomuudesta epäiltyjen seuraamista tai kiusallisilla nimillä varustettujen kadonneiden kissojen etsimistä.

Jackson Brodie -sarjan ensimmäisessä osassa Jackson saa tutkittavakseen peräti kolme rikosta, kaikki varsin vanhoja tapauksia. Sisaret pyytävät apua vuonna 1970 kadonneen pikkusiskonsa etsimisessä. Isä haluaa tietää, kuka tappoi hänen tyttärensä kymmenen vuotta sitten tyttären ensimmäisenä työpäivänä. Ja nainen haluaa löytää sisarentyttärensä, joka annettiin vauvana adoptoitavaksi, kun äiti oli tappanut vauvan isän kirveellä, ihan tavallisena päivänä.

"Keltainen, vaaran väri, niin kuin ne pienet myrkylliset keltaiset sammakot. Se koditon tyttö tänä aamuna St. Andrew's Streetillä - hänen tukkansa oli myrkkysammakoiden värinen. Jackson oli melkein kompastunut häneen mennessään Blissiin."

Kolme tapausta vaikuttaa ensi alkuun täysin erillisiltä, mutta Atkinson kietoo ne taitavasti yhteen. Pidin erityisesti siitä, ettei yksityisetsivä Brodie ole kaikkitietävä, vaan osa arvoituksista jää häneltä ratkaisematta, vaikka yhdellä tapauksella on liitos myös hänen omaan elämäänsä. Tarkka lukija tietää enemmän kuin Brodie.

Toinen osa sijoittuu Edinburghiin Fringe-taidefestivaalien aikaan. Festivaalivieraat joutuvat todistamaan, miten raivostunut autonkuljettaja hyökkää toisen autoilijan kimppuun baseballmailaa käyttäen. Yksi pahoinpitelyn todistajista on Jackson Brodie, joka on lomamatkalla tyttöystävänsä kanssa. Todistajien elämät ottavat tapahtuman jälkeen uusia suuntia - eikä vähiten Brodien, joka joutuu yllättäen epäilyksi murhasta. Kaikki tuntuu lopulta liittyvän yhteen niin kuin venäläiset maatuskat.

"There were also dolls in the shape of cats, dogs, frogs, there were American presidents and Soviet leaders, there were five-doll sets and fifty-doll sets, there were cosmonauts and clowns, there were crudely made dolls and ones that had been exquisitely painted by real artists."

Toinen kirja loppuu ja kolmas alkaa varsin väkivaltaisesti. Kuusivuotias Joanna pääsee hädin tuskin karkuun murhaajaa, joka tappaa tytön äidin, siskon ja veljen. Joannasta tulee menestynyt lääkäri, joka mystisesti katoaa, kun murhaaja vapautuu vankilasta 30 vuotta myöhemmin. Samaan aikaan henkilökohtaisia tutkimuksiaan suorittava ex-yksityisetsivä Jackson Brodie valitsee ajatuksissaan väärän junan ja joutuu vakavaan junaonnettomuuteen Edinburghissa.

Kolmaskin dekkari on taattua laatua: kiinnostavasti rakennettuja henkilöitä ja näennäisesti erillisiä ihmiskohtaloita. Mukana on myös edellisistä osista tuttuja hahmoja. Kuten kirjan nimestäkin voi päätellä, huonot uutiset seuraavat toisiaan; sävy on synkempi, mutta ei kuitenkaan lohduton tai liian synkkä. Mustan huumorin ystävät tykkäävät.

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä (Case Histories). Suom. Kaisa Kattelus. Schildts & Söderströms. Porvoo 2012.
Kate Atkinson: One Good Turn. Black Swan. Great Britain 2007.
Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia? (When will there be good news?). Suom. Kaisa Kattelus. Schildts & Söderströms. Tanska 2014.

Philippa Gregory: Serkusten sota 1-2

Historia, varsinkin vanhojen kuningaskuntien kuten Englannin historia, on voittopuolisesti esitetty miesnäkökulmasta. Poikkeuksia toki löytyy Englannistakin, mutta ne poikkeudet ovat keskittyneet lähinnä Henrik VIII:n vaimoihin ja tyttäriin. Tämän kirjasarjan kautta tulee tutuksi muutama muukin voimakas naisvaikuttaja. Kyseessä toki on fiktio, vaikka kirjoissa esiintyvät henkilöt ja tapahtumat ovatkin todellisia.

Serkusten sota tunnetaan nykyään paremmin nimellä ruusujen sota. 1400-luvun jälkipuoliskolla Englannin kruunusta taistelivat York- ja Lancaster-suvut, jotka molemmat polveutuivat Edvard III:sta. Valtataistelu käytiin siis todella serkusten välillä. Kirjasarjan kahden ensimmäisen osan nimet viittaavat taas sukujen tunnusmerkkeihin: York-suvun valkoiseen ja Lancaster-suvun punaiseen ruusuun. Päähenkilöinä ei suinkaan ole taistelevat miehet vaan heidän taustaltaan löytyvät vahvat naiset.

Valkoinen kuningatar eli Elisabet Woodville on jäänyt Englannin historiaan ensimmäisenä kuninkaan alamaispuolisona, joka voideltiin kuningattareksi. Harvinaislaatuisen kauneutensa ja äidiltään opitun taikuuden avulla Elisabet nappaa valtakunnan komeimman saaliin, kuninkaan, ja hänen Rivers-sukunsa kääntyy kertaheitolla lancasterilaisista yorkilaisiksi nousten valtaan. Elisabet synnyttää kuninkaalleen peräti kahdeksan lasta, mutta heidän avioliittonsa ja elämänsä on silti täynnä taisteluita.

"En kai minä sellaista kertoisi, sinähän saattaisit muuttaa heidät sammakoiksi. Ei sillä ole väliä, kuka meitä vastaan puhuu. Heillä ei ole merkitystä, kunhan eivät tee muuta kuin kuiskuttelevat nurkissa."

Punainen kuningatar kertoo Margaret Beaufortista, syvästi uskonnollisesta aatelisneidosta, joka ei voinut valita omaa kohtaloaan vaan joutui jo 12-vuotiaana avioitumaan kaksi kertaa itseään vanhemman, kuninkaan määräämän miehen kanssa. 14-vuotiaana Margaret oli leski ja äiti, joka naitettiin pian uudestaan, sillä Lancaster-sukuun piti saada lisää perillisiä. Margaret oli naimisissa neljä kertaa, ja vasta viimeisen avioliiton aikana hän sai jonkinlaista kontrollia elämäänsä. Hänen elämänsä ainoa tarkoitus oli kuitenkin saada Henrik-poikansa Englannin valtaistuimelle ja Lancasterit takaisin valtaan.

"Kuningas nauraa ja suutelee kättäni. -Älä myöskään muuta häntä rupikonnaksi, pikku noitaseni, hän kuiskaa.  -Ei minun tarvitse. Sydämessään hän on jo sitä."

Luin kirjat putkeen, ja toisen kirjan kohdalla piti ihmetellä, miten kirjailija oli saanut käännettyä näkökulmansa niin totaalisesti naisesta toiseen. Itseltäni se ei onnistunut: pidin enemmän Elisabetista. Margaret oli mielestäni liian mustavalkoinen, kypsymätön teini asenteella minä-olen-aina-oikeassa-sillä-minun-tahtoni-on-jumalan-tahto. Hän ei ehdottomuudessaan kyennyt asettumaan toisen asemaan eikä kasvanut ihmisenä. Ehkä se oli kirjailijan tarkoituskin, sillä Elisabet ja Margaret olivat toistensa vastustajia.

Historian tapahtumien tunteminen ei yhtään pilannut lukemista, sillä kirjailija liikutti hahmoja paikasta ja vuosista toiseen kiinnostavasti. Towerin kadonneiden prinssien arvoitukselle löytyy luonnollisesti kirjoista oma selityksensä... Naisnäkökulman lisäksi pidin siitä, että tapahtumista ja asioista esitetään useampi näkökulma eikä pitäydytä vain yhteen totuuteen. Kirjasarjan muissa osissa ääneen pääsevät mm. Elisabetin äiti ja tytär.

Philippa Gregory: Valkoinen kuningatar (The White Queen). Suom. Natasha Vilokkinen. 2. painos. Bazar. Juva 2011.
Philippa Gregory: The Red Queen. Simon & Schuster. UK 2010.